Lopun kaikuja
Islantilaisen Myrkur Gamesin debyyttipeli Echoes of the End on kaunis, mutta ongelmainen toimintaseikkailu. Pelaaja astuu Ryn-hahmon saappaisiin tämän ollessa matkalla, jonka lopputulemana on pelastaa kaapatuksi joutunut velipuoli. Ryn ei kuitenkaan ole mikään aivan tavallinen tallaaja, vaan ”vestige”, eli myyttisten taikavoimien haltija. Matkallaan Ryn tapaa omalaatuisen Abram Finlayn, joka kertoo olevansa Rynin isän vanha tuttu. Voiko värikkääseen, mutta mystiseen mieheen kuitenkaan luottaa?
Echoes of the End on kunnianhimoinen peli, mikä käy ilmi jo aivan sen ensimetreiltä alkaen. Maisemat ovat todella komeita, välinäytöksiin on panostettu ja kokonaisuus on eittämättä eeppinen. Ongelmia kuitenkin ilmenee nopeasti, sillä pelattavuus on harmillisen kankeaa ja varsinkin taistelu jättää huomattavan paljon toivomisen varaa. Supervoimilla höystetty taistelu kaipaisi sukkelampaa ohjattavuutta.
Pelissä on paljon kiipeilyä ja loikkimista vaativia kohtia, jotka ovat yksinkertaisesti puuduttavia pelattavia. Suoraviivaisen toiminnan sijaan peli luottaa myös huomattavissa määrin ympäristöpulmailuun, eikä sekään oikein nappaa mukaansa.
Itse seikkailu tapahtuu putkimaisissa ympäristöissä, joiden sivupoluille on usein piilotettu aarrearkkuja. Arkuista löytyy niin lorea kuin hahmon statistiikkaa parantelevia päivityksiä, eli pieni tutkiskeleminen voi osoittautua hyödylliseksi.
Tekninen toteutuskin on vähän niin ja näin. Ennen julkaisua peli kärsi pahasta nykimisestä, jota esiintyi vielä julkaisuviikollakin. Ongelma on sittemmin korjattu ja syyksi kerrottu Unreal 5 -peleille tyypilliset varjostuskompilaatiot. Hyvä, että ratkaisu löytyi, mutta on omituista, että peli on puskettu pihalle ilmiselvän teknisen ongelman kanssa.
Vaikkei pelin tekninen puoli säväytäkään, on tarjolla mielenkiintoinen tarinakokemus, joka ottaa paljon irti Islannin inspiroimista ympäristöistä. Ääninäyttely on mukaansatempaavaa ja hahmot aidosti mielenkiintoisia. Jylhät maisemat onnistumat vaikuttamaan ja supervoimilla riehuminen on paikoitellen aika hauskaa.
Kovemmalla viilauksella ja tiukemmalla pelattavuudella varustettuna Echoes of the End voisi olla aidosti kovan luokan tekele, mutta nyt ensikertalaisstudion keitos tuntuu lähinnä kolmannen persoonan seikkailupeliltä muiden joukossa. Ideoita selvästi riittää, eli ehkäpä poppoon seuraava peli onnistuu yhdistelemään sopivasti kaikkea.
