Tekijä: Team ICO / Bluepoint Games
Julkaisija: Sony
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: PS3
Moninpeli: Ei
Samalla koneella: Ei
Verkossa: Ei
Fumito Uedalla ja hänen Team ICO -studiollaan on harteillaan vasta kaksi peliä, joskin molemmat ovat hyvin erikoislaatuisia sellaisia. Sekä ICO että Shadow of the Colossus ovat viime konsolisukupolven kiistattomimpia klassikoita, jotka ovat löytäneet tiensä monien sydämiin ja herättäneet usein kipinän keskusteluun videopelien asemasta taidemaailmassa.
Pelit kuitenkin kehittyvät hurjaa vauhtia eteenpäin monessa eri mittasuhteessa, joten vetoavatko Uedan luomukset samalla tavalla vielä kokonaista konsolisukupolvea myöhemmin? Tuore teräväpiirtokokoelma antaa ensikäden tietoa siitä, kuinka ajaton kaksikko todellisuudessa onkaan.
On helppoa ymmärtää, mikä ICOssa ja Shadow of the Colossuksessa viehättää. Molempia yhdistää tietynlainen eleettömyys sekä omaperäisyys, jollaista harvemmin nähdään suuremman kaliiperin hittipeleissä. Olipa kyse pakenemisesta Yorda-tyttösen kanssa ICOn suuren linnan pulmantäyteisistä sokkeloista tai Shadow of the Colossuksen jättimäisten vastustajien kaatamisesta, jokainen este on oma erilaisen vivahteen sisältävä seikkailunsa. Pelaajaa ei aliarvioida, vaan tälle annetaan rauha tutkia tilanteita omassa rauhassaan.
Tyyli ennen kaikkea
Konsolisukupolven mittainen välimatka on kieltämättä jättänyt omat jälkensä. Erityisesti Shadow of the Colossus koruttoman avarine alueineen ja pompahtavine tekstuureineen näyttää astetta vanhentuneemmalta kuin tarkemmilla kuvakulmilla rajattu ICO, jonka koluttavan linnan yksityiskohdat ovat koko ajan näkyvillä ja pysyvät täten myös hallitummin kasassa. Teräväpiirtopäivitys kuitenkin on onnistunut, ja terävyydestä huolimatta ilme pysyy yhtä tarunomaisena kuin alkuperäisissä versioissa.
Ei kolossijahti täysin ongelmaton ollut ilmestyessäänkään. Ailahtelevainen vapaa kamera yhdistettynä ajoittain jopa matelevaan ruudunpäivitykseen vei siivun pelin muutoin valloittavasta ja suorastaan mahtavasta konseptista. Teräväpiirtoversio korjaa tyylikkäästi ongelmatapauksista kriittisimmän eli ruudunpäivityksen, minkä ansiosta jättimäisten kolossihirviöiden kaataminen on entistäkin tunnelmallisempaa. Myös ICO pyörii aiempaa ketterämmin, minkä takia onkin melko vaikeaa palata teräväpiirtoversion jälkeen enää alkuperäiseen.
ICO on monessa mielessä kestänyt teknisen ajan hampaan henkistä seuraajaansa paremmin. Silti kehnolla tekoälyllä varustetun Yordan taluttaminen sokkeloiden ja tämän kaappaamista suunnittelevien varjo-olentojen läpi ei ole aivan niin ainutlaatuinen kokemus kuin Shadow of Colossuksen kolossaaliset yhteenotot, joissa on huomioitava ympäristö ja kaadettava toinen toistaan haastavampi jättiläinen. Kokemus tuntuu yhä tuoreelta, sillä vain harvat tahot ovat jäljitelleet tai kierrättäneet pelin vahvaa persoonallisuutta.
Ajan hampaasta huolimatta ICO ja Shadow of the Colossus tekevät yhä syvän vaikutuksen niin uusiin kuin vanhoihin pelaajiin. On totta, että peliteollisuus kehittyy jatkuvasti eteenpäin, mutta harvassa nykypelissä on yhtä paljon sielua ja pelkistettyä kauneutta kuin tässä klassikkokaksikossa. Toivoa sopii, että Ueda tiimeineen kykenee jatkamaan samaa linjaa tulevalla Last Guardian -pelillään.