F1 Manager 2022 -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden lokakuun numerossa 238.Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!

Kuka lohduttaisi Totoa?

Vaikka Formula 1 koetaan usein kuljettajien keskinäiseksi kamppailuksi, siihen on syy, miksi varikkoradioiden puheluissa kiitetään aina koko tiimiä. Kymmenien miljoonien organisaatioissa sadat ihmiset tekevät kaikkensa, että omat autot olisivat 0,1 prosenttia parempia kuin muiden autot. F1 Manager 2022 iskee tähän kulmaan, sillä autojen luotsaamisen sijasta kyseessä on tallipäällikköpeli aina johtokunnan huoneesta varikkomuurille.

Jos pelin kulma kuulostaa tutulta, se selittyy vuonna 2014 ensimmäisen kerran ilmestyneellä Motorsport Managerilla. F1 Manager 2022 lainaa samoja ideoita paikoitellen melko räikeästikin, mutta suurimmalta osin peli tekee oman tulkintansa samasta ratkaisusta. Toisaalta pelissä päätetään samoista asioista, joita on tuotu viime vuosina F1-pelien tiimitiloihin. F1 Manager -nimellä nähtiin myös EA:n tiimipäällikköpeli vuonna 2000.

Tallipäällikön täytyy tasapainoilla budjetin, johtokunnan toiveiden, kuljettajien tavoitteiden ja sarjan sääntöjen välillä. Rahaseikat ovat pelissä melko yksinkertaisia, ja keskinkertaisellakin menestyksellä on helppo rakentaa lähes lyömätön talouspohja. Vaikeampia yksityiskohtia ovat johtokunnan toiveet tallin sijoittumisesta valmistajien mestaruustaistossa ja kuljettajien motivointi kehittymiseen ja parhaansa yrittämiseen. Sääntömuutoksilla vaikutetaan tulevaan kauteen, ja muutosten jälkeen voi kehitysresursseja ohjata tulevan auton suunnitteluun.

F1 Manager 2022 -arvostelu

Alkukaudesta tohina kohdistuu kuitenkin nykytilanteeseen. Tuulitunnelitunnit ja CFD-virtaussimulaattoriajat kannattaa kohdistaa sivuponttooneihin, spoilereihin ja pohjan rakenteisiin. Kiroileminen tuntuu luonnolliselta, kun kuljettaja rikkoo juuri uunista tulleen etusiiven harjoituksissa. Voimalinjaa ei kehitetä, mutta moottorin, hybridiyksikön ja vaihdelaatikon kulumista ja vaihtamista kannattaa seurata lähtöruuturangaistusten välttämiseksi.

F1 Manager 2022 ei – erikoista kyllä – sisällä aivan kaikkia F1-sarjan sääntöjä, mutta muuten sisältöä on lisensoitu isolla kädellä. Kuljettajat, tallit ja radat ovat kaikki juuri sellaisina mukana kuin ne ovat sarjassakin. Mikäli pelaamista jatkaa kauden 2022 jälkeen, nähdään kuljettajamarkkinoilla paikoin erikoisiakin siirtoja. Esimerkiksi vuonna 2024 Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas vaihtoivat talleja ristiin. Toisaalta uusia kuskeja voi nostaa F2- tai F3-sarjasta, ja Fernando Alonsokin siirtää eläkesuunnitelmiaan tarpeeksi avokätisellä rahatarjouksella.

F1 Managerin ongelma on lopulta värittömyys. Kuljettajilta puuttuu luonne kilpailujen ulkopuolella, eivätkä tallin osastot tarvitse apua konfliktien ratkomiseen. Sähköpostien lukeminen tuntuu päivätöiltä. Lisäksi kaikki sujuu aina suunnitelmien mukaan. Motorsport Managerin paikoin hölmötkin ongelmat toivat sentään väriä päiviin ja hahmoihin.

F1 Manager 2022 -arvostelu

Kilpailut sujuvat pääosin 16-kertaisella nopeutuksella, mikä sekään ei riitä Monacon kaltaisissa haukotusfestivaaleissa. Peli näyttää radan tapahtumia vain tuplanopeuteen asti, ja sen jälkeen peli siirtyy F1-lähetyksissä nähtyyn karttatilaan, jossa värikkäät pisteet jahtaavat toisiaan. Tapahtumat jäävät etäisiksi ja kliinisiksi. Toisaalta F1 Managerin grafiikalla menetys ei ole suuri, sillä kolarit ja varikkotiimien tapahtumat ovat hysteerisen huonosti animoituja. Yleisilme tuo mieleen mobiilipelit.

F1 Manager 2022 sopii mainiosti heille, jotka ovat huutaneet Ferrarin varikkostrategiasta ”minäkin osaisin paremmin” ja aidon F1-lisenssin potentiaali kiinnostaa. Lisäksi auton kehittäminen ja kuljettajien toivomien säätöjen etsiminen ovat lievästi koukuttavaa puuhaa.

Toivottavasti Frontier Developmentsin katse on jo ensi kaudessa, sillä runko on kehityskelpoinen. Tilanne tuo mieleen F1-ajopelit muutaman vuoden takaa.

7/10
Pegi-ikärajatK-3