Doom Eternal: The Ancient Gods – Part 1 & 2 -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden toukokuun 2021 numerossa 222. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Heikkoja jumalia
Vuonna 2016 ilmestynyt Doom oli erinomainen peli, ehkä vuoden paras. Doom Eternal ei ollut, sillä kehitystiimi tuntui oppineen vuoden 2016 Doomista väärät läksyt. Jatko-osa sisälsi vähemmän sitä hillittömän hauskaa ja aktiivista tykitystä, josta Doom sai niin paljon kehuja. Sen sijaan siihen tungettiin kehnoa tarinaa, turhan monimutkaisia mekanismeja ja liiallista kikkailua. Historia toistaa itseään, sillä Doom Eternalin lisäsisältöjä varten kehitystiimi kävi pari kertaa lisää väärien oppituntien iltakoulussa.
The Ancient Gods on kaksiosainen pläjäys, joka sijoittuu Doom Eternalin loppuhuipennuksen jälkeiseen aikaan. Emopelin läpäisy ei ole mikään vaatimus, sillä lisäsisältöjen kimppuun voi hypätä suoraan pelin päävalikosta. Mukaan saa kaikki alkuperäisen pelin aseet, modit ja muut työkalut lukuun ottamatta eeppistä taikamiekkaa, joka tuhoutui Eternalin lopputaistelussa.
Peruspelin läpäisy silti kannattaa, sillä The Ancient Gods on suunniteltu sille porukalle, joka on tahkonnut Eternalia sen julkaisusta lähtien korkeimmilla vaikeustasoilla. Ensimmäisen osan vaikeustaso on suorastaan naurettava, ja kehitystiimi on myöntänyt itsekin jälkikäteen, että överiksi meni.
Part Twossa vaikeustasoa väännettiin alaspäin, mutta vaikka se on selvästi helpompi kuin edeltäjänsä, se on silti Eternalin vaikeimpien osien tasoa. Olin hyvin iloinen siitä, että pelasin lämmittelynä Eternalin uusiksi läpi vuoden tauon jälkeen, sillä lisäosat olisivat johtaneet monitorin heittämiseen ikkunasta alta aikayksikön. Nytkin verenpaine kohosi epäterveellisiin lukemiin.
The Ancient Godsin uudet viholliset ovat toinen hyvä esimerkki siitä, miten Doomin oppitunnit ymmärrettiin väärin. Pelaajat pitivät siitä, että koko asearsenaalille oli käyttöä, joten Eternalin suuremmat demonit oli varustettu heikoilla kohdilla, jotka pystyi tietyillä aseilla tuhoamaan kertalaakista. The Ancient Gods heittää mukaan uusia vihollisia, joita ei voi teoriassakaan tuhota kuin tietyillä aseilla. Todella tympeästi nämä uudet viholliset ovat vain pieniä grafiikkamuunnoksia vanhoista vihollisista, mutta nyt esimerkiksi Stone Impin kivinen ulkokuori suojelee sitä kaikilta muilta aseilta paitsi pumppuhaulikon automaattitulelta. Tämä sotii suoraan alkuperäisen Doomin vapautta vastaan, ja vaikka näitä pakkotapettavia vihollisia ei olekaan vastassa aivan joka taistelussa, liian usein kuitenkin.
Toivoin The Ancient Godsilta paljon. Doom Eternal tuntui pienoiselta pettymykseltä, joten lisäosat olisivat voineet korjata kurssia alkuperäisen suuntaan, mutta toisin kävi. The Ancient Gods ottaa askeleita vielä kauemmas toiseen suuntaan. Edes Eternalin superfanit eivät ole olleet lisäsisällöistä täysin innoissaan, enkä ihmettele. Vaikka sen suunta miellyttäisi, rosoinen kenttäsuunnittelu, historian tympeimpiin kuuluvat pomotaistelut ja miltei totaalinen uusien aseiden ja lelujen puute ovat miinuksia.
Lopputuloksena on paketti, jota kehtaa suositella korkeintaan Eternalin superfaneille ja heillekin pienin varauksin. Ei voi kuin toivoa, että seuraava Doom palaa takaisin juurilleen.