Nykyään pelien käyttäminen mainoskampanjoissa on niin arkipäiväistä touhua, että ei olisi kovin liioiteltua sanoa sen olevan esimerkiksi Fortniten pääasiallinen tulonlähde. Toisin oli silloin vanhoina, hyvinä aikoina. Toki esimerkkejä mainospeleistä löytyy jo vaikka 1980-luvulta saakka, kuten vaikka legendaarinen kotimainen Painterboy todisti.
Lue myös: Retrostelussa suomalainen mainospeli, josta tuli eräs maailman harvinaisimmista peleistä
Mutta mainospelit olivat silti sen verran harvinaisia, että jokainen niistä herätti huomiota jo puhtaasti olemassaolollaan. Mikä tietenkin kantautui aikanaan myös markkinointityyppien korviin ja loppu on surullista kapitalismin historiaa.
Eräs suurimmista puhuttajista oli hampurilaisketju Burger Kingin vuonna 2006 julkaisema pelitrilogia, joka nousi otsikoihin paitsi olemalla härskiä mainosta, myös olemalla tavallaan ensimmäinen uuden aallon mainospeli. Peli, joka yritti verhota mainoksensa ironiaan. Markkinointiosaston pojat läpsivät todennäköisesti toisiaan urakalla selkään näin huikeasta ideasta, mutta heiltä unohtui se yksi klassinen totuus, joka unohtuu myös kaikilta niiltä tyypeiltä, jotka yrittävät tunkea peleihinsä ironisen surkeita osioita: se ironia ei paljon lämmitä, jos samalla joutuu pelaamaan raivostuttavan huonoa saattotehtävää.
Tai jos joutuu maksamaan rahaa siitä ilosta, että pääsee mainoksen kohteeksi.
Burger Kingin markkinointiosasto tosiaan sai vuonna 2006 kuningasidean: tehdään pelejä, jotka mainostavat samalla hampurilaisia ja muuta pikaruokaa lapsille ja nuorille. Pelejä julkaistiin kolme: kaksi kehnoa huristelupeliä – Pocket Bike Racer ja Big Bumpin’ – sekä nyt jutun kohteeksi valikoitunut Sneak King, joka on peleistä kunnianhimoisin. Idea Burger Kingin maskotista hiippailemassa ja yllättämässä ihmisiä pikaruualla tuntuu aivan hihasta kiskaistulta, mutta firman TV-mainonta oli keskittynyt saman idean ympärille jo jokusen vuoden ajan, ja viesti oli nyt selvä: tässä on meidän mainoskampanjamme. Tehkää siitä peli.
Peli todellakin on hieman kuin Hitman, mutta tarkoituksena ei ole salamurhata ketään. Tai, ei ainakaan välittömästi, sillä todennäköisesti pelin inspiroima ruokavalio johtaa kyllä ennenaikaiseen hautaan. Pelaaja ohjastaa Burger Kingiä itseään tämän hiippaillessa vaikka hakkuutyömaalla tai lähiöalueella. Alueella vaeltelee myös pino ihmisiä, jotka kaipaavat ruokaa noin 20 sekunnin välein. Sitten otetaan suoritettavaksi tehtävä, jossa pitäisi vaikka yllättää kolme ihmistä jollain Burger Kingin annoksella kahden minuutin sisään.
Pelaaminen on miltei koomisen yksinkertaista. Hiippailu on hyvin helppoa, sillä kaikkien alueella vaeltavien tyyppien näköalueet ovat uskomattoman pieniä ja selkeästi merkittyjä. Mitään todellista haastetta pelissä ei ole, joten homma alkaa tuntua tympeältä aika nopeasti. Ongelmaa pahentaa se, että pelattavuus myös toistaa itseään hyvin pian, sillä kaikki tehtävät ovat lopulta miltei identtisiä keskenään: toimita X annosta jotain ruokaa ihmisille. Joskus niskassa on aikaraja, toisinaan ei saa tulla tehtävän aikana havaituksi.
Hommaa on yritetty piristää antamalla pelaajalle mahdollisuus piiloutua ja yllättää uhrinsa, eikun siis asiakkaansa, kirjaimellisesti puskista. Mutta tämäkin ominaisuus toimii aivan luokattoman huonosti ja vain alleviivaa pelin itseään toistavaa luonnetta. Ruuan toimitusanimaatiot ovat pitkiä, eikä niissä ole yhtään variaatiota, vaan hamppikunkku tekee joka kerralla samat tanssit ja sitten huitaisee lautasellisen burgeria esiin viittansa alta. Puskayllätykset olisivat olleet mitä oivallisin tilaisuus tuoda peliin hauskaa variaatiota, mutta mitä vielä. Vastaanottaja seisoo patsaana paikallaan kun kuningas könyää hitaasti esiin piilopaikastaan ja sitten tekee sen prikulleen saman toimitusanimaation.
Lue myös: Suosittu kokkauspeli kääntyy realityohjelmaksi
Niinpä ainakin itse olin jo täysin leipiintynyt koko tekeleeseen ensimmäisen kentän aikana. Kenttiä on yhteensä neljä, ja jaksoin raahautua synkeän kuolemanmarssin tunnelmissa toiseen asti, mutta sen jälkeen ei edes suomalainen sisu enää auttanut.
On vaikea sanoa, kenen vika pelin kehnous lopulta on. Olisi helppo syyttää tiukkoja aikatauluja ja budjetteja, mutta tiettävästi ne eivät olleet ainakaan suunnaton ongelma. Sneak King kehitettiin yhteistyössä Burger Kingin mainososaston ja brittiläisen Blitz Gamesin välillä. Blitz Games taas rakensi koko parikymmenvuotisen uransa surkeiden lisenssi- ja mobiilipelien varaan, joten voi yksinkertaisesti olla, että tiimillä ei riittänyt rahkeita parempaan. Tuntuu vaikealta uskoa, mutta tarinat kertovat, että Burger King löi pelin kehitykseen kunnolla rahaa ja mahdollisti kehitystiimin paisuttamisen yli 80 henkilön kokoiseksi. Joten miksi koko projektista tulee sellainen olo, kuin ykkösprioriteetti oli mennä yli siitä, missä aita oli matalin?
Burger Kingin panostus kannatti, sillä ironinen hiippailupeli oli valtava hitti. Sen arvostelut olivat nihkeitä, mutta se oli silti yksi vuoden 2006 myydyimmistä peleistä. Burger Kingin omien arvioiden perusteella sen menestys riitti nostamaan koko firman myyntejä yli 40%, mikä tuntuu käsittämättömältä.
Tämä mielessä onkin hieman yllättävää, että pelitrilogia ei saanut jatkoa. Jos homma kerran toimi kerran näin erinomaisen hyvin, kai se olisi toiminut jotenkin uudelleenkin? Tai ehkä rahakirstun vartijat olivat sitä mieltä, että uusien pelien mahdolliset markkinointihyödyt eivät olisi enää olleet merkittävät ja tavoite oli jo saavutettu?
Lue myös: Super Marion alkuperäiset tekijät pohtivat, voiko Mario-pelisarja saavuttaa sadan vuoden iän
Oli miten oli, nykyään Burger King -pelit ovat melkoinen historiallinen kuriositeetti. Kopioita näkyy olevan saatavilla pilkkahintaan ja kuten oheiset videot osoittavat, emulaattorit pyörittävät peliä sujuvasti, joten itse kukin voi kokeilla peliä kotonaan. Hauskana sivuhuomiona Burger King halusi, että sama peli toimisi sekä alkuperäisellä Xboxilla että tuolloin uudella Xbox 360:lla, joten sama levy sisältää pelin kahteen kertaan. Siitä vain valitsemaan!
Miikka Lehtonen