Videopelien historia juontaa juurensa kauemmas menneisyyteen kuin moni osaisi arvata. Yllätyin itsekin hieman kun sain tietää, että legendaarinen Spacewar! julkaistiin jo vuonna 1962. Niinpä emme voi mitenkään väittää, että vuonna 1978 julkaistu Space Invaders olisi ensimmäinen, tai edes yksi ensimmäisistä videopeleistä. Hitto, jopa vuonna Pong ehti markkinoille kuusi vuotta aiemmin!
Mutta vaikka väite ei faktuaalisesti olekaan totta, se on tavallaan jos nyt ei totta, niin ymmärrettävä. Koska Space Invaders oli yksi varhaisen pelihistorian suurimmista hiteistä, ellei jopa suurin, ja lisäksi myös kenties ensimmäinen videopeli siinä yleistettävässä muodossa, jossa ne nykyään tunnemme. Niin suuri hitti kuin esimerkiksi Pong olikin, sitä ei pidetty videopelinä. Se oli Pong. Itsenäinen ilmiö, joka tuli ja meni.
Lue myös: Uusi Ratchet & Clank -peli paljastettiin
Tavallaan sama kaava toistui myös Space Invadersin kohdalla, sillä kun peli julkaistiin vuonna 1978, flippereitä ja niitä harvoja 70-luvun kolikkopelejä täynnä olleet pelihallit tajusivat heti saaneensa kiinni salamasta ja alkoivat brändätä itseään uudelleen Space Invaders -halleiksi. Mutta nyt innostus kesti sen verran pitkään, että videopelejä alkoi ilmestyä enemmänkin ja kokonaan uusi viihteen muoto nousi suuren yleisön tietoisuuteen.
Ja hauskinta jutussa on, että ennakkoon kukaan ei toivonut Space Invadersilta juuri mitään.
Space Invadersin tarina alkaa vuodesta 1976, jolloin Atarin BreakOut-kolikkopeli nautti kohtalaisesta suosiosta Japanissa. Jo 1950-luvulla perustettu Taito oli myös julkaissut jos jonkinlaisia elektronisia pelejä ja peliautomaatteja Japanin markkinoille. Firmassa työskennellyt nuori Tomohiro Nishikado pelasi BreakOutia pelihallissa ja piti näkemästään sen verran paljon, että hän halusi itsekin kokeilla vastaavan, mutta paremman, pelin kehittämistä.
Ajan meiningistä kertoo paljon se, että Nishikado ei voinut vain istahtaa devauskoneen äärelle naputtamaan koodia, vaan hänen piti kehittää itse kaikki hänen pelinsä tarvitsemat työkalut ja komponentit. Hänen esimiehiään projekti ei juuri kiinnostanut, mutta koska Nishikado ei myöskään vaatinut paljon resursseja – hän työskenteli pääosin käsin – kukaan ei myöskään pistänyt projektille stoppia.
Lue myös: Selviytymiskauhupelien klassikko saa uusioversion
BreakOutin ohella Nishikado sai inspiraatiota huvipuistojen ampumapeleistä, joissa ammuskeltiin ilmakivääreillä ohi liukuvia maalitauluja, mikä kuvaakin Space Invadersin pelattavuutta aika hyvin. Mutta ketä pelissä ammuskeltaisiin? Ei ainakaan ihmisiä, kuka voisi edes kuvitella, että videopeleissä olisi väkivaltaa! Samoin myös lentokoneet ja tankit saivat hylsyn, mutta eivät moraaliperustein, vaan koska niiden animointi oli ajan teknologialla turhan haastavaa. Inspiraatio löytyi lopulta elokuvista. Star Wars oli ajan suuri hitti, joten mitä jos pelissä ammuskeltaisiin avaruusaluksia? Tai avaruusolentoja?
Innovaatiot eivät jääneet tähän, sillä Space Invaders keksi myös vuodelle 1978 vallankumouksellisen idean. Ajan pelit olivat tyypillisesti hyvin avoimia, eikä niissä ollut sen ihmeempiä pelin päättäviä elementtejä. Sen sijaan kolikolla sai itselleen hieman peliaikaa, ja kun kello raksutti nollaan, peli päättyi. Nishikado keksi samasta ideasta hauskan variaation. Pelaajan tehtävänä on tietenkin ammuskella ruudulla edestakaisin vaeltavia muukalaislaumoja, jotka tasaisin väliajoin laskeutuvat aina lähemmäs ja lähemmäs alalaidassa suhaavaa tankkia. Jos muukalaiset pääsevät laskeutumaan, peli päättyy. Sama idea, mutta paljon hauskemmin ja pelattavuuteen upotettuna!
Space Invaders julkaistiin huhtikuussa 1978 ja Taiton suhtautumisesta peliin kertoo jo sekin, että sille ei järjestetty mitään omia esittelytilaisuuksia. Sen sijaan se heitettiin viime hetkellä mukaan Blue Shark -pelin mediatilaisuuteen täyttämään huonetta. Käsiä ylös: kuka on kuullut Space Invadersista? Entä Blue Sharkista? Sitä minäkin.
Ei silti että tilanne alkujaan olisi näyttänyt kovin hyvältä. Space Invaders ei aluksi saanut japanilaisia innostumaan, mikä johtui ehkä siitä, että paikalliset pelihallit eivät halunneet ottaa sitä valikoimiinsa. Liian outo. Liian erilainen. Eihän tässä ole edes pelin päättävää kelloa, miten tällä muka tehdään rahaa?
Pelastus löytyi pachinko-pelihalleista, sekä keilahalleista, joille peli kyllä kelpasi. Hyvä päätös, sillä Space Invadersista tuli nopeasti suuri hitti, joka veti paljon uusia pachinkosta tai keilailusta piittaamattomia pelureita kabinettien ääreen. Niinpä myös perinteisten pelihallien oli pakko syödä sanansa. Vuoden loppuun mennessä kabinetteja kaivattiin pelkästään japanilaisiin pelihalleihin niin suuria määriä, että Taito ei kyennyt itse valmistamaan niitä. Niinpä he myivät pelin kansainväliset oikeudet Midwaylle ja joutuivat itse ostamaan amerikkalaisfirmalta kabinetteja Japanin markkinoille.
Space Invadersin suosio oli lopulta aivan käsittämätön. Vuoden 1982 loppuun mennessä se oli tuottanut enemmän rahaa kuin suurimmat leffahitit, ollen näin paitsi kaikkien aikojen tuottoisin videopeli, myös kaikkien aikojen tuottoisin viihdeteos. Ajan henkeä kuvaa ehkä hyvin myös se, että tästä huolimatta Space Invadersista ei julkaistu kovin monia kotikäännöksiä. Karmean Atari 2600 -version ohella käännöksiä jouduttiin odottamaan pitkälle 1980-luvun puolelle, sillä Space Invaders löysi uuden elämän NES-version ja jopa 90-luvun SNES- ja PlayStation-käännösten myötä. Outoa, sillä esimerkiksi se Atari 2600 -versio oli surkeudestaan huolimatta miljoonahitti.
Tämä ei toki tarkoita, etteikö samanlaista peliä nähty muilla nimillä niin pelihalleissa kuin kotitelevisioissa. Lukemattomat Space Invaders -kloonit ja -kopiot täyttivät pelihallit ja niitä julkaisiin useita myös kaikille mahdollisille tietokoneille ja konsoleille. Juuri nämä Commodore 64:n kehnot piraattiversiot olivat myös se minun ensimmäinen kosketukseni Space Invadersiin, enkä pelannut sitä alkuperäistä peliä ennen kuin vuosikymmeniä myöhemmin, tietenkin emulaattorien avulla.
Lue myös: Uskoisitko, että yksi vuosituhannen vaikutusvaltaisimmista peleistä näytti tältä?
Space Invaders saavutti aikanaan niin suunnattoman suosion, että se päätyi myös lääketieteellisiin oppikirjoihin. Amerikkalaiset lääkärit kun keksivät, että pelin suurimmat fanit kärsivät kokonaan uusista vaivoista: Space Invaders -ranteesta ja -kyynärpäästä. Oikeasti kyse oli tietenkin vain ei-ergonomisten kabinettien aiheuttamista rasitusvammoista, mutta hei! Historiaa tämäkin! Ja toki peli poiki myös lukemattomia urbaaneita legendoja. Moni on varmasti kuullut, miten Space Invadersin suosio oli niin suunnaton, että se aiheutti Japanissa kolikkopulan. Tarinan mukaan peliautomaatteihin pumpattiin niin paljon rahaa, että 100 jenin kolikot uhkasivat loppua kesken koko maasta. Myöhemmät tutkimukset ovat tyrmänneet legendan, mutta onhan se silti hauska tarina.
Ei silti, etteikö pelillä olisi ollut myös yhteiskunnallista merkitystä. Poliitikot sekä Yhdysvalloissa että Englannissa vaativat pelille ikärajoja ja myyntikieltoja, koska heidän mielestään peliautomaatit olivat suorastaan lapsille vaarallista puuhaa. Teorioiden mukaan Space Invadersin pelaaminen olisi voinut tehdä lapsille pysyvää henkistä tai jopa fyysistä haittaa, mikä on tietenkin aivan täyttä tuubaa. Ja valitettavasti samanlaiset ei edes hihasta, vaan jostain aivan muualta revityt teoriat, ovat viihdyttäneet poliitikkoja tasaisesti muutaman vuoden välein.
Lue myös: Herää, kulta! NESin karmein peli löytyi vihdoin!
Vuoden 2025 perspektiivistä on vaikea ymmärtää, miksi näin karu ja yksinkertainen peli oli aikanaan niin suunnaton hitti. Space Invaders kun on kaikilla mittareilla hyvin rajoittunut peli. Mutta se oli ilmestyessään myös niin erilainen ja uudenlainen peli, että se sai miljoonat ihmiset kiinnostumaan paitsi Space Invadersista, myös videopeleistä. Se on kiistatta yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä peleistä, sillä ilman sen suunnatonta maailmanlaajuista menestystä pelien historia olisi voinut olla hyvin erilainen.
Miikka Lehtonen
