Resident Evil -sarjalla menee nykyään kovaa. Äskettäin ilmestynyt Resident Evil Requiem oli valtava hitti, eivätkä ne pari edellistä peliäkään huonosti myyneet. Siinä sivussa Capcom on tehtaillut uusintaversioita sarjan ensimmäisistä peleistä, hieman vaihtelevin tuloksin. Esimerkiksi Resident Evil 2:n ja Resident Evil 4:n uusintaversiot ovat minun kirjoissani moderneja klassikkoteoksia, kun taas muut uusintaversiot olivat vaisumpia.
Eikä se uusintaversiointi suinkaan tähän lopu, sillä huhujen mukaan Capcom on kehittämässä uusintaversiota alkuperäisestä Resident Evilistä, Resident Evil 0:sta ja myös pelistä, joka on tällä viikolla käsittelyn kohteenamme. Kun netissä alkoi levitä huhuja siitä, että Resident Evil: Code Veronica olisi seuraava uusintaversio, moni innostui kunnolla.
Mutta miksi? Otetaan selvää!
Resident Evil: Code Veronican alkuperäinen versio oli taas yksi niistä pelihistorian oudoista ikuisuusprojekteista. Se sai alkunsa, kun Shinji Mikamin johtama kehitystiimi sai tietää, etteivät he pääsisi tekemään Saturn-versiota Resident Evil 2:sta. Sen sijaan he päättivät tehdä konsolille oman yksinoikeuspelin, mutta ennen kuin projekti ehti ottaa edes kunnolla tuulta purjeisiinsa, Saturn oli jo käytännössä historiaa.
Lue myös: Hyvät naiset ja herrat, tässä on historian surkein Resident Evil!
Niinpä projekti muutti taas suuntaansa ja sitä lähdettiin kehittämään Segan tulevaa Dreamcast-konsolia varten. Historia kuitenkin toisti taas itseään ja Dreamcastin elinikä jäi lopulta niin lyhyeksi, että Code Veronica ei lopulta ehtinyt hankkia itselleen oikein millaistakaan yleisöä. Mutta ei hätää! Capcom pisti lisää rahaa kehiin ja nakitti tiimin kehittämään pelistä ohjaajan version paljon suositummille PlayStation 2:lle ja GameCubelle. Tätäkin juttua varten pelaamani Code Veronica X -versio lisäsi peliin hieman uusia välianimaatioita ja muita pieniä tuunauksia, jotka huomattiin alkuperäisen julkaisun jälkeen toimiviksi.
Siinä siis lyhyt historia, mutta miksi Code Veronica on niin rakastettu peli? No tietenkin sen takia, että se on erinomaisen hyvä peli.
Resident Evil: Code Veronica on se sarjan viimeinen perinteinen osa, joka seuraa alkuperäisen Resident Evilin tyyliä ja käytäntöjä. Sitä seurannut Resident Evil 4 pisti koko pelisarjan täysin uusiksi, joten se on klassisen Resident Evil -kaavan huipentuma. Tiimi pystyi hyödyntämään kaiken aiempien pelien parissa oppimansa ja tekemään sen äärimmäisen selviytymiskauhukokemuksen.
Lue myös: Steamin uusin pelihitti on täällä – pakanrakennusuutuus kipusi huimiin pelaajamääriin
Pelin tarina seuraa Resident Evil 2:n esittelemää Claire Redfieldiä, joka edellisten pelien tapahtumien jälkeen on heitetty Umbrellan pyörittämälle syrjäiselle vankilasaarelle, jota johtava mystinen ”Albert” tehtailee siellä omia, huippusalaisia ja jopa Umbrellalle liian arveluttavia kokeitaan. Kuten arvata saattaa, operaatio on mennyt hieman pieleen ja nyt saari on täynnä zombeja, sekä ”Albertia” pysäyttämään tulleita erikoisjoukkojen sotilaita. Ja nyt pitäisi sitten päästä pakoon.
Sarjan pitkäaikaiset fanit tietenkin arvaavat, että ”Albert” on Albert Wesker, yksi koko sarjan tunnetuimmista ja rakastetuimmista pahiksista, jonka haamu vertauskuvallisesti kummitelee vielä Requiemissakin. Tämä tekee yksistään jo Code Veronicasta pelaamisen arvoisen pelin kaikille sarjan faneille, koska täytyyhän kaikkien itseään kunnioittavien REserviläisten – itse kehittämäni termi sarjan faneille, ei saa varastaa – nähdä Weskerin nousu!
Mutta ei siinä vielä kaikki. Pidin itse suuresti siitä, miten Code Veronican tapahtumapaikkana toimiva vankilasaari on tyyliltään niin erilainen kuin sarjan aiempien osien Raccoon City. Tällä kertaa inspiraatiota ei haettu amerikkalaisista pikkukaupungeista, vaan eurooppalaisista tunnelmista. Saari on täynnä goottilaista arkkitehtuuria, mikä toimii mukavana vastakohtana aiemmille peleille.
Tietenkin sekin auttaa pelikokemusta, että Code Veronica todellakin on sen klassisen selviytymiskauhukokemuksen äärimmäinen huipentuma. Tämä voi tietenkin olla hyvä tai huono juttu, riippuen omista mieltymyksistä. Pelaajan inventaario on äärimmäisen rajallinen, joten merkittävä osa peliajasta menee siihen, että raahaa roipetta paikasta toiseen tai juoksee puolen pelimaailman päähän hakemaan sen jonnekin jättämänsä esineen, jota vihdoin tarvitsee. Hauskaa? Ei hauskaa? Ainakin tämä on aitoa Resident Eviliä!
Tiimi uskaltaa myös leikitellä tällaisilla perusideoilla. Eräässä alkupään kohtauksessa törmätään taloon, joka on suojattu metallinpaljastimilla. Jos yrittää kulkea niistä sisään mukanaan jotain metallista – kuten vaikka aseita, ammuksia tai tallentamiseen tarvittavia mustekiekkoja – ovi sulkeutuu naaman edessä. Niinpä on pakko jättää kaikki aseensa ovelle ja kulkea sisään ilman mitään puolustautumiskeinoja. Ja mitäs sitten tehdään, kun rakennuksen sisältä löytyy metallinen esine, joka pitäisi kuljettaa ulos sieltä metallinpaljastinten läpi?
Siitä on kieltämättä jo hieman aikaa, kun olen viimeksi pelannut sarjan alkuperäisiä pelejä, mikä ehkä selittää, miksi wanhan koulukunnan pelisuunnittelu iski nyt niin kovaa. Kortit pöytään: olen Resident Evil 2:n ja Resident Evil 4:n uusintaversioiden suunnaton fani. Ne ovat mielestäni sarjan parhaat pelit, ja pidän suuresti myös Resident Evil VII:stä, VIIIagesta ja Requiemista. Tästä huolimatta oli taas kiva pelata pitkästä aikaa peliä, joka tuntui niiltä alkuperäisiltä peleiltä, jotka kauhistuttivat minua niin suuresti 30 vuotta sitten.
Toki samalla pitää myös nostaa kissa pöydälle. Uusintaversioiden tyylin huomioiden on todennäköistä, että Code Veronican uusintaversio olisi myös kolmannen persoonan räiskintäpeli, joten todennäköisesti ainakin osa minua nyt viehättäneestä klassisesta menosta lentäisi ulos ikkunasta. Mutta toki tarina, goottilainen maailma ja muut hauskat jutut varmasti pysyisivät yhä mukana.
Onkin siis ihan hyvä idea tutustua peliin jo nyt, kun se on vielä alkuperäisessä muodossaan. Huomasin yllätyksekseni senkin, miten hyvältä Code Veronica vieläkin näytti. Emulaattori pyöritti juttua varten peliä tuplasti PlayStation 2:n alkuperäistä resoluutiota tarkemmin ja heitti mukaan hieman reunanpehmennystä, sekä myös pelin alkuperäisen 10:7-kuvasuhteen. Tuloksena oli peli, joka ei toki näytä modernilta, mutta hämmentävän hyvältä kuitenkin! Asiaa auttaa sekin, että Code Veronica oli sarjan ensimmäinen peli, jonka taustat eivät enää ole esirenderöityjä 2D-kuvia, vaan kolmiuloitteisia esineitä. Niinpä ne skaalautuvat myös paljon paremmin.
Tiukkaa tunnelmaa, klassista menoa ja yllättävän komeaa grafiikkaa? Ymmärrän nyt hyvin, miksi Code Veronica on niin rakastettu peli ja miksi niin moni haluaa siitä palavasti uusintaversiota.
Miikka Lehtonen