Lohikäärmesolan kuninkaaksi ei pääse aivan kuka vain, sillä strategiapelien perinteinen taktiikka nimeltä ”tapa kaikki kilpailijat” ei päde tässä fantasiasaagassa, vaan tärkeämpää on kerätä hyvää mainetta läpi vuosien. Seuraavat vinkeillä uusi tulokaskin pääsee nopeasti alkuun.
Oman klaanin luominen alussa ratkaisee pitkälti sen, miten vaikeaa myöhemmin tulee olemaan varsinaisesta vaikeustasosta riippumatta. Kun pelin salat hallitsee, on mahdollista luoda erikoisempia klaaneja, mutta aluksi kannattaa kulkea turvallista keskitietä. Pääjumalaksi sopii päällikköjumala Orlanth. Perivihollisiksi kannattaa hankkia suhteellisen heikko ja harvoin paikalle vaivautuva kansa, kuten iljettävät haltiat tai lumidemonit. Lohikäärmeisiin on helpompi suhtautua neutraalisti tai myönteisesti, sillä niitä on vaikea kurmottaa. Maata kannattaa ottaa hehtaarikaupalla, sillä sitä voi jakaa myöhemmin ilmestyville klaaneille, jolloin voi luoda arvokkaita liittolaissuhteita. Orjien eli thrallien pitoa kannattaa välttää vain siksi, että se vaatii ylimääräistä mikromanagerointia heimon sisäisissä suhteissa. Klaanityypeistä helpompia ovat tasapainoiset ja rauhaan kallistuvat klaanit.
Kahdessa pelitilassa eli lyhyessä ja pitkässä pelissä ei ole valtavasti eroa muuten kuin loppuvaiheessa. Lyhyessä pelissä yhden heimolaisistasi on oltava klaaneja yhdistävän heimon kuninkaana tai kuningattarena kymmenen vuotta putkeen ja samana aikana on suoritettava kaksi Heroquest-seikkailua. Pitkässä pelissä mennään syvemmälle lohikäärmesolan myytteihin ja toteutetaan vaikeampaa ennustusta, joten sitä ei kannata lähteä hakemaan, ennen kuin pelin periaatteet ovat hyvin hallussa.
Heimorinki
Kultainen keskitie
Menestystä rauhan aikana
Karjan määrän lisäys on hyvä mittari heimon menestykselle, ja hopeaa on hyvä hamstrata ikäviin tilanteisiin. Kun muita heimoja halutaan lahjoa, hyvä määrä on noin 10–30 lehmän edestä tavaraa. Suuremmat, satojen lehmien arvoiset kaupat toimivat ainoastaan voimakkaiden taikaesineiden kaupoissa ja suurten heimojen muodostamiseen tähtäävissä lahjusjuhlallisuuksissa.
Kannattaa yrittää pitää yllä hyvät suhteet kaikkiin naapureihin ja vihoitella kauempana asuvien kanssa: jos joku aikoo hyökätä, hän joutuu kulkemaan näin liittolaisten maiden kautta ja sotilaasi ehtivät saada varoituksen.
Sodan tuulet
Jos sankarilta kysytään kesken taistelun erityisiä toimia, kannattaa olla rohkea, sillä hannailu masentaa soturien moraalia ja sotii klaanien periaatteita vastaan. Kyseisen hahmon kyvyt kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, ja omaa päällikköä voi aina tietenkin säästellä. Jokainen hahmo kuolee kuitenkin joskus vanhuuteen, ja on aina parempi lähteä taistossa. Jos saat hankittua erityisiä taikaesineitä, kannattaa tarkistaa trade-ruudun tavaralistalta, mihin ne vaikuttavat taistelussa. Useimmiten yksi esine auttaa tiettyä manööveriä, kuten Orlanthin Klanth-miekka charge-ryntäystä.
Jos sinulla on paljon vihollisia ja sinua raidataan jatkuvasti, pystytä pyhättö Maran Gorille ja pidä käynnissä Earthblood-taikuutta. Pelloille levitetty veri lisää viljan kasvua hurjasti. Jos haluat erityisen paljon eroon ikävästä naapurista, hyökkää mahdollisimman useasti ja valitse joka kerta vaihtoehto ”seize their land”.
Satunnaistapahtumat
Jumalia ei pidä loukata, eikä niiden lepyttelyssä kannata säästellä. Vihollisia ei kannata hankkia turhaan, niitä tulee muutenkin tarpeeksi. Jos naapuri tai liittolainen kysyy apua, anna aina hieman pikkuisen enemmän kuin pyydetään, jolloin sinut tunnetaan anteliaana. Se auttaa myöhemmin heimon perustamisessa.
Jos jokin kultti, kuten Yinkinin tai Uraldan palvojat, pyytää apua, se kannattaa ottaa vastaan. Helpointa on maksaa lupaamalla palvelus, jota ei välttämättä koskaan tarvitse maksaa takaisin. Jos tarvitsee, anna taas hieman enemmän kuin pyydettiin ja maine kasvaa.
Tietyissä sotaisemmissa tapahtumissa ei kannata liioitella: kourallinen sotureita riittää hiippailutehtävään tai lainsuojattomien jahtaamiseen, mutta suurempien epäihmisjoukkojen tai lohikäärmeiden kukistaminen vaatii isoa soturikööriä. Kannattaa kuitenkin aina ottaa huomioon, että tehtävälle tai tutkimusmatkalle lähetetyt kansalaiset eivät välttämättä tule koskaan takaisin.
Muista myös, että täysin samalta näyttävät tapahtumat eivät ole aina samanlaisia. Jos esimerkiksi kiven henki tarjoaa palveluksiaan, se voi olla hyvä tai paha henki. Tätä on vaikea saada selville muuten kuin selvänäkemisellä eli divinaatiolla, johon on siis joka vuosi hyvä säästää pari magiapistettä.
Taikuus ja jumalat
Vaikein ja onnistumisen kannalta tärkein taikuus ovat Heroquestit, joissa onnistuminen vaatii Gloranthan myyttien tuntemusta, sillä sankarien on toistettava tarkoin jumalien teot. Kannattaa siis lukea myyttien tarkat versiot pelin apuhakemistosta. Oikeat valinnat eivät kuitenkaan auta, jos sankarin taidot eivät ole tarpeeksi kovat. Tähän auttaa Eurmalin palvojan sijoittaminen rinkiin, sillä silloin on mahdollista pistää useampi piste Quest-taikuutta vuoden alun rituaaleihin. Jos sankari katoaa jumalulottuvuuden syövereihin, kaikkea ei ole välttämättä vielä menetetty. Hyvällä tuurilla heppu saattaa ilmestyä takaisin vielä kymmenen vuoden päästäkin.
Janne Pyykkönen