Davy Jones tuo nimenä monelle varmasti mieleen Pirates of the Caribbean -elokuvasarjan lonkeronaamaisen merirosvokapteenin, mutta todellisuudessa nimi yhdistetään ”Davy Jones’ locker” -sanontaan, joka tarkoittaa merenpohjaa ja samalla myös monen merimiehen hautapaikkaa. Suomalaisena vastineena sanonnalle voidaan pitää rimpsua Ahdin valtakunnasta, jonne juuri varhaisjulkaistu Davy x Jones itse asiassa sijoittuu.

Pelin taustalla on jo aikaisemmalla Blacktail-pelillään vakuuttanut puolalaisstudio Parasight, joka tuntuu selkeästi inspiroituvan legendoista ja myyteistä. Sillä lonkerokapteeni on tosiaan Disneyn oma kehitelmä, kertoo Davy x Jones aivan uudenlaisen tarinan, jossa pelätty merirosvokapteeni Davy Jones saa surmansa ja joutuu merenpohjaan. Kuin ihmeen kaupalla mies herää siellä uudelleen henkiin, mutta kaikki ei ole aivan kohdallaan – kaverin sarkasmia huokuva pää nimittäin elää täysin omaa elämäänsä irrallaan niin ikään elossa olevasta kehosta.

Vinksahtaneen humoristisen räiskintäpelin parasta antia ovat sen näyttävät grafiikat. Partikkelit lentelevät pitkin ruutua pelin mielenvikaisen nopeatempoisen taistelun tiimellyksessä ja lopputulos on täynnä adrenaliininhuuruista hurmetta. Kropalla, eli Jonesilla, on käytössään toisessa kädessä teräase ja toisessa tussari, joita yhdistelemällä saa aikaan melkoista tuhoa.

Kykyjä pääsee päivittelemään matkan varrella, mutta jo perustaistelumekaniikka tuntuu olevan mukavan sulava ja kohdillaan. Taistelussa voi ja kannattaa käyttää myös Davyn kykyä toimia heittokoukkuna. Se avaa uusia kulmia kamppailuun ja voi jopa pelastaa pahasta tilanteesta.

Peli on tällä hetkellä vielä varhaisjulkaisuvaiheensa alkuaskelmilla, mutta kehittäjien aikeina on puskea peli kokonaisuudessaan ulos ensi vuonna. Tällä hetkellä pelattavaa on noin kuuden tunnin verran, mutta lisää on tulossa nykytiedon valossa vielä tämän vuoden puolella. Lokakuun loppuun on itse asiassa lupailtu pelin ensimmäistä massiivista pomovastusta, joka on tietenkin kammottava Kraken.

Davy x Jones on jo tässä vaiheessa mielenkiintoinen tapaus. Merirosvoräiskinnät ovat yllättävän harvassa, etenkin hyvät sellaiset, mutta näyttää siltä, että Parasightin uusi seikkailu nousee lajityypin kärkikahinoihin, ainakin jos pelin tulevat sisältöpäivitykset jatkavat tätä rataa.

YouTube video