Muinaiset voimat heräävät ja vaaralliset hirviöt nostavat päätään Browniesin kehittämässä ja Bandai Namcon julkaisemassa Towa and the Guardians of the Sacred Treessä. Kokeilimme hiljattain syyskuussa ilmestyvää ylhäältä kuvattua rogueliteä ja meno vaikuttaa muutaman ensimmäisen tunnin perusteella miellyttävän jouhevalta.

Pelissä ohjataan nimensä mukaisesti Towaa ja tämän ystäviä, eli pyhän puun vartijoita. Towa itsessään ei kuitenkaan yleensä lähde tehtäville mukaan, vaan rekrytoi kaksi vartijoista suorittamaan raskaat työt – esimerkillistä johtamista!

Ideana on siis yksinkertaisesti valita pomovastus, jota vastaan lähdetään taistelemaan, eli aistittavissa on hienoinen ripaus samaa meininkiä kuin vaikkapa Elden Ring Nightreignissä. Towan seikkailut ovat kuitenkin huomattavasti armollisempia, eikä hikeä tarvitse pyyhkiä hatustaan miltei missään vaiheessa, jos on tehnyt oikeita valintoja päivitysten suhteen. Kentät koostuvat useista erilaisista tasoista, jotka kulminoituvat lopulta massiiviseen pomotaisteluun.

Jokaisella hahmolla on kaksi omanlaista pelityyliään, jotka vaihtelevat sen mukaan, kumpaan pelilliseen rooliin sankarin valitsee. Vaihtoehtoja on kaksi: Tsurugi, joka toimii pääasiallisena vahingontekijänä ja Kagura, joka auttaa taistelussa kevyemmin iskuin. Kagura juoksee tekoälyn voimin Tsurugin mukana, mutta hyökkäykset määrittelee pelaaja itse.

Hahmoista riippuen sivuhahmon liikkeet voivat olla aggressiivisempia tai passiivisempia, eli jokaiseen makuun löytyy varmasti mieluinen yhdistelmä. Pääasiallisesti vahinkoa tekee tosiaan tsurugi, jonka arsenaalista löytyy pari erikoiskykyä ja kaksi eri asetta. Aseita tulee vaihdella lennosta, sillä ne kuluu käytettäessä. Vahinko kuitenkin nollautuu aseen vaihduttua, eli tarjolla on jo pian upouusi säilä.

Taisteleminen perustuu pääosin väistelyyn ja kovaa vahinkoa tekevien iskujen kombottamiseen. Aikaisemmin mainitut päivitykset parantavat molempien hahmojen kykyjä pelaajan valintojen mukaisesti. Lähtökohtaisesti päivityksiä saa aina isomman taistelukokonaisuuden päätteeksi ja yhden runin aikana pääseekin pähkäilemään ja vertailemaan erilaisten vaihtoehtojen kanssa useaan otteeseen. Matkan varrella kerätyt resurssit palaavat pelaajan mukana tämän kotikylään, eli mahdolliset möhlimisetkin palkitsevat ainakin jossain määrin.

Alkumetriensä perusteella Towa and the Guardians of the Sacred Tree vaikuttaa oikein näppärältä ja maalausmaisen kauniilta roguelite-seikkailulta. Luvassa on mättämisen lisäksi myös kylänrakentelua ja hahmovetoista tarinankerrontaa, eli sisältöä epäilemättä piissaa myös valmiissa pelissä, johon päästään käsiksi 19. syyskuuta.

YouTube video