Uuden Lego-seikkailun tuominen joulumarkkinoille ei ole välttämättä se räjähtävä päätös loppuvuodelle, jota Sony Interactive Entertainmentin kokoiselta peliyhtiöltä helposti haluaisi odottaa. Sonyn tuella aiemmin tänä vuonna julkaistujen pelien, kuten Helldivers 2:n, Rise of the Roninin, Stellar Bladen ja Astro Botin rinnalla Lego Horizon Adventures jatkaa kuitenkin tervetullutta maltillisemman kokoisten peliseikkailujen trendiä ja vaikuttaisikin tällä saralla olevan vähintäänkin toimiva lisäys joukkoon.
Nostimme jo edellisessä jutussa esiin Lego Horizon Adventuresin huomattavimpia piirteitä, ja ensitestin perusteella luvassa on ennen kaikkea perheystävällistä menoa, joka pyrkii tarjoamaan vähän jotakin vähän eri tyyppisille ihmisille. Yksinkertainen ohjausmalli, tiivis kenttäsuunnittelu ja yhteistyötuki tekevät pelistä lähestyttävän vähemmänkin pelejä pelanneille, kun taas vaikeustasovaihtoehdot ja pienet teknisyydet vihollisten heikkouksien hyödyntämisessä tuovat toimintaan mukaan suoriutumisen piirteitä jopa eräänlaisessa retrohengessä. Jos höpsö Lego-huumori puree vielä, on siinäkin totta kai puolensa pelin suoraviivaistaessa Horizon Zero Dawnin tarinaa varsinkin sen masentavimpien yksityiskohtien osalta.
Yksinkertaisuus on toki oma haasteensa tasapainoitella ja luonnollisesti lyhyen ensitestin perusteella on vielä hankala sanoa, miten pelin tarjonta jatkaa kehittymistä myöhempien kenttien myötä. Tasojen keruu ja kylien rakentelu varmistavat, että pelaamisessa on taustalla koko ajan mukana vähän hajanaista tavoitteellisuutta ja palkitsevuutta. Loppujen lopuksi tärkeintä kuitenkin olisi, ettei yksinkertaisuus käänny pidemmän päälle liikaa itseään toistavaksi, vaan että kenttiin löydettäisiin vielä tarpeeksi luovia ratkaisua pitämään hyppelyä tuoreena. Viitteitä on ilmassa ainakin siitä, tarinan myötä avautuvat lisähahmot tukeutuvat hieman eri hyökkäysmekaniikkoihin kuin seikkailun aloittava Aloy. Toivottavasti se myös tuntuu hyppyhaasteissa, sillä ainakin lähtökohdat pelille ovat tällä hetkellä kunnossa kepeän suoraviivaisen toimintaseikkailukokemuksen tarjoamiseksi.
Lego Horizon Adventures julkaistaan PlayStation 5:lle, Switchille ja pc:lle 14. marraskuuta.
Panu Saarenoja