Etsi
Phil Spencer on innoissaan esimerkiksi Guitar Hero-, King's Quest- ja Hexen-pelisarjojen tarjoamista mahdollisuuksista.
Lehtonen nappasi tämän viikonlopun retrosteluun King's Questin.
The Odd Gentlemenin ja Sierran uusi King's Quest saa viimeisen päätösepisodinsa vielä lokakuun aikana. Eipähän pelin päätöstä tarvinnut odotellakaan kuin reilu vuosi.
Pitkällinen odottelu päättyy taas ensi viikolla uuden King's Quest -pelin saadessa neljännen episodinsa.
Uuden King's Questin ensimmäinen episodi on parhaillaan napattavissa pc:lle ilmaiseksi.
Uusin King's Quest -seikkailu jatkuu taas hitaasti mutta varmahkosti. Seuraava episodi nähdään huhtikuussa.
Joulun läheisyys hiljentaa pelijulkaisujen virtaa, mutta varsinkin indierintamalla tapahtuu edelleen.
King's Questin toinen viidestä episodista alkaa olla viimeinen täällä.
Joulukuussa PlayStation Plus -tarjontaan mahtuu niin fantasiamättöä, fantasiapulmailua, kyberfantasiaräiskintää kuin myös vähän muutakin.
Kuninkaan uusi matka alkaa kuluvalla viikolla. Samalla Angry Birds palaa virallisen jatko-osan muodossa.
Uusi viidestä episodista koostuva King's Quest lähtee rullaamaan vielä heinäkuun lopulla.
Uusin King's Quest -peli on paljastettu viimein trailerin muodossa. Samalla The Game Awards -gaalassa julkaistiin video, jolla tehtiin kunniaa alkuperäisen pelin luoneelle Williamsin pariskunnalle.
Sierra on tosiaan palaamassa Activisionin yrittäessä hioa yhteistyötä indiekehittäjien kanssa.