Etsi
Battlefield Hardline palkitsee pelisarjan veteraanit erityispalkinnoilla julkaistun jälkeen.
Battlefield 3:ssa käytetty Frostbite-pelimoottori on valmis seuraavaan sukupolveen. Bäfän silmäkarkki vasta alkua.
Battlefield 3 saa kesästä lähtien ainakin kolme uutta lisäsisältöpakettia.
EA myönsi virheensä - Battlefield 3 Aftershock vedettiin pois App Storesta.
TorrentFreak-sivusto on päästänyt irti listansa viime vuoden piratoiduimmista peleistä. Erityisesti räiskintä näyttäisikin kelvanneen piraateille varsin hyvin.
Battlefield saattaa palata tulevaisuuteen. Ruotsalainen DICE on kiusoitellut pelaajia uuteen Battlefield 3 -karttaan piiloitetulla 2143-numerosarjalla, joka voi hyvinkin vihjata uudesta futuristisemmasta Battlefield-kokemuksesta.
Battlefield 3:n ennakkotilausetuna aiemmin ollut Physical Warfare Pack saapuu kaikkien ladattavaksi - ilmaiseksi. Paketti on jo tänään ulkona PlayStation 3:lla.
Battlefield 3 nappasi ykkössijan Englannin pelimyynti listoilla. Suurin osa myydyistä peleistä olivat konsoliversioita.
Battlefield 3 julkaistaan tänään. GameStopissa järjestettiin viime yönä pelin jonotustilaisuus.
Battlefield 3 julkaistiin Yhdysvalloissa aiemmin tällä viikolla. Julkaisu ei ole sujunut täysin ongelmitta. Pelin Xbox 360 -versiota ei pysty pelaamaan verkossa tällä hetkellä serveriongelmien takia.
Kuinka paljon hienompi Battlefield 3:n pc-versio on PlayStation 3 -versioon verrattaessa? Katso vertailuvideo, jossa versiot on laitettu vierekkäin.
Battlefield 3 julkaistaan 27. lokakuuta Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja pc:lle. Pelikauppa Gamestop järjestää pelistä yömyyntitapahtuman, josta pelin voi napata itselleen heti vuorokauden vaihduttua.
Battlefield 3:n asentaminen parantaa tuntuvasti pelin ulkonäköä Xbox 360:llä. Kovalevyttömät joutuvat tyytymään epätarkkoihin tekstuureihin.