Etsi
Sokeus ja pelit eivät välttämättä kuulosta kovinkaan yhteensopivalta asioilta. Beyond Eyes pyrkii kuitenkin osoittamaan, ettei tämä ole asian laita.
Nintendo on listannut joukon lähitulevaisuudessa eShopissa nähtäviä latauspelejä, joiden joukkoon on sujahtanut muutama jo menestystä saavuttanut nimike.
Perinteikkään hirviönlahtaussarjan tuorein ja paras osa, jonka suurin vika on sen vaatima ajallinen panostus.
Tunnelmallinen seikkailu, joka saa mielikuvituksen liikkeelle jättämällä asioita tarkoituksella auki.
Elite: Dangerous ei jää vain pc- ja Xbox One -pelaajien iloksi. Menee kuitenkin tovi ennen kuin se saadaan PS4:lle.
Ilmaiseksi pelattava Magic: The Gathering -peli Magic Duels on matkaamassa konsoleille, pc:lle ja iPadeille asti vielä tänä vuonna.
Todella persoonallisella ulkoasulla varustettu pätevä toiminta- ja tasoloikkapeli antiikin myyttisessä Kreikassa.
Nvidia esittelee uuden Titan X -näytönohjaimensa tehoja suloisella teknologiademolla.
Lähteet kertovat Microsoftin interaktiivisen viihteen johtaja Phil Harrisonin lähteneen lätkimään yhtiön palveluksesta.
Valven kanssa virtuaalitodellisuuslaseja kehittävä älypuhelinvalmistaja HTC vahvisti työskentelevänsä Half-Lifen parissa.
Half-Lifea ei välttämättä nähdäkään Vive-virtuaalitodellisuuslaseilla.
Valve on tarkentanut suunnitelmiaan ilmaisen Source 2 -pelimoottorinsa osalta.
SimCity-sarjaa vuosia työstänyt Maxisin Emeryvillen studio ei ole enää olemassa.