Mainos: Bandai Namco

Juuri ilmestynyt Little Nightmares 3 jatkaa rakastetun kauhusarjan tarinaa, mutta tekee sen tuoreella tavalla, joka lisää mukaan uudenlaista syvyyttä ja yhteisöllisyyttä. Peli vie pelaajat jälleen ahdistavan kauniiseen maailmaan, jossa lapsisankarit joutuvat kohtaamaan valtavan kokoisia hirviöitä, salaperäisiä pulmia ja piinaavia tilanteita. Tällä kertaa pelaaja ei kuitenkaan ole yksin, sillä Little Nightmares 3:n suurin uudistus on mahdollisuus kokea kahden pelaajan voimin tarina, jossa kaksi hahmoa – Low ja Alone – joutuvat selviytymään yhdessä painajaisten maailmassa.

Low kantaa jousipyssyä, jolla voi laukaista köysiä tai osua vihollisiin kaukaa, kun Alone taas käyttää painavaa jakoavainta, joka avaa uusia reittejä ja toimii tarvittaessa lyömäaseena. Hahmot täydentävät toisiaan ja pakottavat pelaajat ajattelemaan yhdessä, suunnittelemaan liikkeensä ja luottamaan toisiinsa. Jos pelaaja seikkailee yksin, tekoäly ohjaa toista hahmoa, eli kokemus on aivan yhtä intensiivinen yksinkin nautiskeltuna.

Pelissä on tarjolla aimo annos synkkää ja unenomaista tunnelmaa, josta sarja tunnetaan. Vaikka kehitysvastuu on siirtynyt Supermassive Gamesille, joka tunnetaan muun muassa Until Dawnista ja The Dark Pictures -sarjasta, Little Nightmares 3 jatkaa pelisarjan aikaisempien pelien aloittamaa visuaalista ja tarinallista perinnettä.

Visuaalisesti Little Nightmares 3 on pysäyttävän upea kokemus, jossa synkät valaistukset, vinot varjot ja huolellisesti rakennettu syvyysvaikutelma luovat maailman, joka tuntuu yhtä aikaa todelliselta että painajaismaiselta. Paikoitellen pimeys nielee pelaajan lähes kokonaan, ja juuri se tekee liikkumisesta niin jännittävää ja hermoja raastavaa. Näkyvyys ei aina ole itsestäänselvyys, ja tämä korostaa pelin hiippailuelementtejä: jokainen askel on punnittava tarkkaan, sillä virhe voi olla kohtalokas.

Kehittäjän elokuvallinen tyyli näkyy vahvasti kamerakulmissa ja valaistuksessa, jotka ohjaavat pelaajan katsetta ja rakentavat jatkuvaa jännitettä. Pelattavuus nojaa tuttuun yhdistelmään hiipimistä, pulmien ratkomista ja äkillisiä pakotilanteita, joissa selviytyminen vaatii kylmäpäisyyttä ja tarkkaa ajoitusta.

Little Nightmares 3 on kunnianosoitus sarjan juurille ja samalla askel eteenpäin. Supermassive Games on onnistunut yhdistämään oman elokuvallisen otteensa ja Little Nightmaresin tunnistettavan estetiikan pelissä, joka herättää varmasti kauhua selkäpiissä.

Peli julkaistaan 10. lokakuuta PlayStation 5:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, Xbox Series -konsoleille, Nintendo Switchille, Nintendo Switch 2:lle ja PC:lle.

Osta peli täältä!

YouTube video