Juuri julkaistun Tony Hawk’s Pro Skater 3 + 4 -uusioversion soundtrack sisältää vain 10 kappaletta alkuperäisistä kahdesta pelistä, kun taas uusien kappaleiden määrä on 54. Asia selviää Video Games Chroniclen analyysistä, jonka mukaan vanhojen kappaleiden määrä vastaa alle 20 prosenttia pelin kokonaismäärästä.
Vaikka osa alkuperäisissä peleissä kuulluista yhtyeistä on mukana uusien kappaleiden muodossa, monet fanien suosikkikappaleet, kuten AC/DC:n TNT, puuttuvat kokonaan. 2000-luvun alussa menestystä kerännyt Alien Ant Farm -yhtye puolestaan kertoi hiljattain pettyneensä, ettei Tony Hawk’s Pro Skater 3:ssa alun perin ollut Wish-kappale ole mukana pelin uusioversiossa.
Tuttuihin kappaleisiin lukeutuvat esimerkiksi CKY:n 96 Quite Bitter Beings sekä Run-DMC:n My Adidas. Uusia bändejä edustavat puolestaan esimerkiksi Idles ja Fontaines D.C.
Skeittaajaveteraani Tony Hawk on aiemmin kertonut, että päätös olla tuomatta kaikkia klassikkokappaleita takaisin oli hänen oma valintansa. Hawk kommentoi halunneensa yhdistää uusia ja klassisia kappaleita, jotta pelaajat voisivat löytää uutta musiikkia samaan tapaan kuin alkuperäisissä peleissä.
Tony Hawk’s Pro Skater 3 + 4 julkaistiin tänään 11. heinäkuuta. Digital Deluxe – ja Collector’s Edition -versioiden pelaajat pääsivät skeittipelin pariin jo 8. heinäkuuta.
Lähde: Video Games Chronicle
Lue myös: Tuleva Skate-osa lähestyy – odotettu skeittipeli siirtyy pian varhaisjulkaisuun
Lue myös: Saako PS Plus lisää PS3-pelejä? Sony ei sulje pois uusia lisäyksiä