Xbox-pomo Phil Spencer on jälleen vahvistanut kiinnostuksensa klassikkopelisarjojen uusien osien julkaisuun.
Microsoft sai omistukseensa Activision Blizzard -kaupassa tukun pelisarjoja, joihin ei ole pitkään aikaan julkaistu uusia osia. Spencer kertoi Xboxin virallisessa podcastissa olevansa kiinnostunut tuomaan vanhoja pelisarjoja takaisin arkistojen uumenista.
– Kun katsotaan kaikkia eri tiimiemme pelisarjoja, meillä on mahdollisuus palata niihin vaikka edes korostaaksemme niiden merkitystä pelaamisen historiassa, Spencer kommentoi.
Yhtenä esimerkkinä keskusteluissa nousi esiin Hexen, johon viittaava paita Xbox-keulahahmolla oli päällään kesän Xbox-tapahtumassa. Xboxilla ei Spencerin mukaan ole valmista suunnitelmaa vanhojen pelisarjojen jatkolle, vaan hänen mukaansa uusien pelien tekeminen edellyttää ennen kaikkea motivoituneen tiimin, joka haluaa saada aikaan jotain merkityksellistä.
Yksi kehitystiimi on jo tarttunut Spencerin täkyyn. Uusioversioistaan sekä uudesta System Shockista tunnetun Nightdive Studiosin pelimoottorikehittäjä Samuel Villarreal vastasi Spencerin kommentteihin sosiaalisessa mediassa toteamalla studiolla olevan pitkä historia ja paljon tietämystä Heretic– ja Hexen-peleistä, minkä vuoksi Nightdive olisi Villarrealin mukaan oivallinen kandidaatti puhkumaan uutta eloa pelisarjaan.

Lähde: Xbox, Twitter