Romero Games -pelistudio on joutunut myös kärsimään Microsoftin merkittävistä leikkauksista peliliiketoiminnassaan.

Microsoft aloitti eilen mittavat leikkaustoimenpiteet, joiden myötä yhtiö on vähentänyt merkittävästi työpaikkoja Xbox-osastollaan. Tähän mennessä leikkausten tiedetään aiheuttaneen ainakin kolmen pelin perumisen ja yhden studion sulkemisen.

Lue myös: Uusi Perfect Dark -peli peruttiin

Lue myös: Raren ikuisuusprojekti Everwild on peruttu

Leikkauksilla on ollut vaikutuksia myös Xboxin ulkopuolella toimiviin studioihin. Peliveteraanien John ja Brenda Romeron pelistudio Romero Games kertoo uuden pelinsä jääneen ilman rahoitusta Microsoftin peruttua yhteistyösopimuksen studion kanssa.

Brenda Romero kertoo julkaisemassaan lausunnossa, ettei päätös liity Romero Gamesin suoriutumiseen pelin kehityksessä. Studion kerrotaan yltäneen sille asetettuihin tavoitteisiin, mikä ei kuitenkaan riittänyt vakuuttamaan Microsoftin johtoa projektin jatkamisesta.

Romero Gamesin kerrotaan nyt arvioivan vaihtoehtojaan pelin varalle. Julkistamattomasta pelistä ei ole kerrottu tarkempia yksityiskohtia, mutta studio kertoi aiemmin kyseessä olleen Unreal Engine 5 -pelimoottorilla kehitetty räiskintäpeli.

Lue myös: Doom-luoja John Romero paljasti työstävänsä uutta räiskintäpeliä merkittävän julkaisijan kanssa

Lue myös: Xbox perui The Elder Scrolls Online -kehittäjien uuden massiivimoninpelin

Päätöksellä on kuitenkin jo ollut vaikutuksia Romero Gamesiin. Useiden pelin parissa työskennelleiden henkilöiden kerrotaan jääneen työttömäksi päätöksen seurauksena. Studio ei ole vahvistanut mahdollisten irtisanomisten mittakaavaa.

Lähde: VGC