Hideo Kojima paljasti kehittävänsä uutta peliä Xbox Game Studiosin kanssa.

Eilisillan Xbox & Bethesda Showcasessa paljastetusta projektista ei esitelty vielä juuri lainkaan tarkempia tietoja. Kojiman mukaan kyseessä on peli, jonka hän on aina halunnut tehdä, ja jollaista kukaan ei ole vielä nähnyt tai kokenut. Kehittäjäveteraani vihjaa myös tulevan pelin hyödyntävän Microsoftin pilvipalveluita ennennäkemättömän konseptinsa kehittämiseen.

Kojiman ja Xboxin yhteistyöstä kuultiin huhuja jo vuosi sitten. Tuolloin julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan osapuolet olisivat hioneet sopimusta uuden yhteistyössä kehitettävän pelin tiimoilta.

Kojima Productions ei ole julkistanut virallisesti tulevia pelejään, mutta tiettävästi studio työstää tällä hetkellä ainakin kahta peliä. Näyttelijä Norman Reedus vihjasi viime kuussa antamassaan haastattelussa Kojima Productionsin aloittaneen työn Death Strandingin jatko-osan parissa. Viime viikolla julkisuuteen kerrottiin taas Overdosekauhupeliprojektista, johon liittyviä juttuja Kojima Productions oli pyrkinyt saamaan pois verkosta.

Lähde: Xbox

YouTube video