The Witcher -sarjan tuottaja-käsikirjoittaja Lauren S. Hissrich on paljastanut yksityiskohtia tulevan Netflix-sarjan taustalta..

Hissrich kertoo Twitter-tilillään Netflixin sitoutuneen The Witcherin kahdeksan jakson mittaiseen aloitustuotantokauteen. Tuottajan mukaan sarja on määrä kuvata jossain päin Itä-Eurooppaa,. Tuotanto on vielä hyvin varhaisessa vaiheessa, ja esimerkiksi käsikirjoitus ja näyttelijävalinnat ovat edelleen kokonaan auki. Hissrich lupailee The Witcher -sarjan työstämisen käynnistyvän kuitenkin rivakalla vauhdilla.

The Witcherin ystävien ei kannata vielä valmistautua Netflix-putkeen. Sarjan ensimmäisen kauden on nimittäin määrä saapua ruuduille vasta vuonna 2020.

p>Lähde: Twitter