Yli kuusi vuotta sitten julkistetun Final Fantasy Versus XIII -pelin kohtalo puhuttaa jälleen. Peliblogi Kotaku uutisoi, että sen useiden nimettömien lähteiden mukaan projekti olisi tavalla jos toisella joutunut peruutetuksi.
Pelistä ei olekaan kuulunut tai näkynyt mitään useampaan kuukauteen. Projektin ohjaaja Tetsuya Nomura vakuutteli toki vielä maalis-toukokuun aikoihin, että he valmistelevat peliin liittyvää uutta tietopakettia, mutta viimeiset kuukaudet ovat olleet kuitenkin jälleen hiljaisia.
Kotakun lähteistä yhden mukaan projekti olisi virallisesti peruuntunut aivan muutama viikko sitten. Ilmeisesti Square ei suunnittele kuitenkaan ilmoittavansa asiasta, sillä se pelkää osakkeidensa arvon putoavan.
Lähteistä eräs toinen vihjaa, että jo pidemmän aikaa pelin resursseja oltaisiin siirretty Final Fantasy XV:n kehitykseen. Tarkemmin ei kuitenkaan valaistu, että tarkoitetaanko tällä esimerkiksi koodin siirtämistä pelistä toiseen vai olisiko kehittäjille annettu yksinkertaisesti vain uusia tehtäviä.
Square Enix ei ole kommentoinut perumishuhua. Sen sijaan se on vain todennut, ettei sillä yksinkertaisesti ole mitään uutta kerrottavaa pelin nykytilasta.
Square on aikeissa pitää elo-syyskuun vaihteessa Final Fantasy -aiheisen tapahtuman Tokiossa. Tuolloin se on ilmeisesti aikeissa jakaa yksityiskohtia Final Fantasy XIII:n tulevaisuudesta.
Mikäli Nomura-hammasta vastaavasti kolottaa jo nyt, julkaistiin Kingdom Hearts 3D: Dream Drop Distance tänään Euroopassa 3DS:lle.
Lähde: Kotaku