Videopelialan näyttelijät ovat menneet lakkoon Yhdysvalloissa.

Näyttelijöiden ammattiliitto SAG-AFTRA:n jäsenistöön kuuluvat pelialan ääni- ja liikkeenkaappausnäyttelijät ilmoittivat lakon aloittamisesta perjantaina. Lakon syynä on tekoälyteknologioihin liittyvät uhkakuvat, joiden koetaan vaarantavan näyttelijöiden asemaa pelialan tuotannoissa. Lakolla liiton jäsenet pyrkivät saamaan peliyhtiöt sopimukseen näyttelijöiden aseman suojaamisesta.

Lakko koskee yli 160 000 esiintyjää, jotka kieltäytyvät työskentelemässä uusien pelien tuotannoissa isojen peliyhtiöiden kanssa. Lakon kerrotaan vaikuttavan esimerkiksi Activisionin, Disneyn ja EA:n peleihin.

Poikkeuksen lakkoon muodostavat pelit, joiden kehitys on aloitettu ennen viime syyskuuta. Näin ollen lakolla ei ole vaikutusta esimerkiksi Take-Two Interactiven omistaman Rockstar Gamesin kehittämän Grand Theft Auto VI:n tuotantoon. GTA VI:n on siis lakosta huolimatta määrä ilmestyä edelleen ensi vuoden loppupuolella.

Lisäksi peliyhtiöt voivat edelleen jatkaa tuotantojen edistämistä tekemällä näyttelijöiden kanssa SAG-AFTRA:n hyväksymän väliaikaisen sopimuksen. Lakon varsinaiset vaikutukset videopelituotantoihin ovat siis ainakin lyhyellä aikajänteellä varsin rajalliset.

Lähde: Aftermath