Ruotsalainen pelijätti Embracer Group on kertonut tekevänsä merkittäviä muutoksia organisaatiorakenteeseensa.
Embracer Group kohtasi äskettäin vaikeuksia ison sopimuksen kariuduttua viime metreillä. Näkyvistä studiohankinnoista tunnetuksi tullut yhtiö ilmoitti 2 miljardin dollarin kumppanuussopimuksen peruuntumisesta, minkä seurauksena Embracer Groupin osakekurssi kääntyi jyrkkään laskuun. Nyt yhtiö kertoo tiedotteessaan tekevänsä leikkauksia ja keventävänsä organisaatiorakennettaan.
Yhtiön toimitusjohtaja Lars Wingefors kertoo tiedotteessa sulkevansa pelistudioita ja peruvansa pelejä muutoksen osana. Muutos merkitsee myös irtisanomisia lähes 17 000 henkilöä työllistävässä ryhmässä. Wingeforsin mukaan irtisanottavien henkilöiden määrää on kuitenkin vielä liian aikaista arvioida.
Wingefors ei myöskään paljasta sulkemissuunnitelmien kohteena olevia studioita tai pelejä. Hän kuitenkin kertoo peruutusten koskevan lähes yksinomaan julkistamattomia projekteja. Hänen mukaansa kaikki yhtiön julkistamat merkittävät pelit ilmestyvät suunnitellusti uudelleenjärjestelyistä huolimatta.
Lähde: Embracer Group