Lähestyvät E3-messut näkyivät vahvasti päättyneellä viikolla, sillä niin uusi Fallout– kuin Assassin’s Creed -peli vahvistuivat. Atarin jo tovin aikaa puhuttanut uusi pelilaite alkoi sekin vetää rahaa puoleensa, uusi joukko Pokémon-sivupelejä paljastui ja Sonic-siilin vahvistettiin senkin palaavan taas auton rattiin.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Ubisoft vahvistaa huhut: Assassin’s Creed Odyssey esitellään E3-messuilla
– Toivottavasti saapuu pian. Originssia kesti hieman yli 150h lisäreineen eikä se riittänyt mihinkään! -nakkihiiri
– Odotan mielenkiinnolla. Origins ainut näistä ”pääpeleistä” mitä en ole vielä pelannut joten kyllä AC meikäläiseen uppoaa ja paikkakin vaikuttaa lupaavalta. -CLD2
Uusi Atari-konsoli kerää jo miljoonien edestä joukkorahoitustukea
– Veikkaan kanssa että tälle käy samanlailla kuin OUYA:lle, eli konsoli ei myy julkaisun jälkeen paljoakaan ja tuki loppuu 1-2 vuoden päästä. -Jawk
– Umpisuljettu ja tunkkainen pelimaailma kaipaisi mielestäni avoimia vaihtoehtoja. Valitettavasti itselläni on ikävä kutina ettei Atari ole sitoutunut laitteeseen ja ohjelmiston kehittämiseen pitkällä tähtäimellä. Olisihan se toki mielettömän hienoa jos Atari rupeaisi Valven tavoin ajamaan pelimaailmaa/peliympäristöä avoimemmaksi. -edqe
Tältä näyttää S.T.A.L.K.E.R.-veteraanien battle royale -peli Fear the Wolves
– Tämä taitaa olla ainoa battle royale joka kiinnostaa jos vain uskaltavat tehdä ympäristöstä ja luonnosta jne. riittävän vihamielisen ja muuttuvan. -rautahuilu
– Stalker ja metro fanina tätä voisi kokeilla, mielenkiintoisen näköinen viritelmä. -Billet
Fallout 76 paljastui Bethesdalta – tässä ensitraileri
– Jää kyllä ostamatta jos nettipainotteinen on. Muuten kyllä kelpaisi lisää Fallouttia vallan mainiosti. -Rätsetti
– En ymmärrä miks ei ne voi tässä vaiheessa tiedottaa onko se mmo vaiko ei. Saavat turhaan ihmisten toivot korkealle. -zerodaunholy
Team Sonic Racing heittää haasteen Mario Kartille ja muille arcade-ajeluille
– En malta odottaa! Pitääkin juhlistaa lataamalla mainio Sonic & All-Stars Racing Transformed koneelle näin vuoden tauon jälkeen. -Poliisitapaus
– Sopivasti Xbox Live Goldin ilmaispelien joukossa juurikin tämä All-Stars Racing Transformed ensi kuussa. Pitääpä sitten testailla ennen tämän uusimman saapumista, sarja kun on itselle vieläkin täysin vieras. 🙂 -Panthour89
Steam poisti sivuiltaan kouluampumispelin kehittäjän ja julkaisijan
– Tän jutun perusteella tuo pelinkehittäjä on todellakin trolli. Tyyppi kerää huomiota helposti raflaavilla aiheilla ja kaiken kukkuraksi koittaa rahastaa muiden copyright materiaalilla. Tiedä häntä oisko tämä peli siltikään saanut jäädä Steamiin, vaikka tuota muuta historiaa ei oliskaan taustalla. Aihe on kuiteskin sen verran arka viimeaikaisten tapahtumien ja siitä nousseen keskustelun vuoksi. -mecha_no_maniac
– Jenkit pyrkii estämään kovemmalla kädellä tämmöisiä pelejä kuin itse kouluampumisia -Aromit
Pokémon Go ja Pokémon yhdistyvät loppuvuodesta julkaistavassa Pokemon: Let’s Gossa – emosarja jatkuu ensi vuonna
– Meinasi mennä aamukahvit väärään kurkkuun, kun tämän pari kertaa katsoin läpi. Olin aivan varma, että kyseessä on SE Switchin Pokemon-sarjan osa. Yhteys Gohun sekä vaihtoehtoinen tapa pelata muovisella pokepallolla oli vain liikaa. Mutta jos tämä on pelkkä spin-off ja Pokemon Yellow’n remake, niin saatan jopa myöhemmin hankkia. -Sundance Kid
– Jospa sitä tämän pelin kautta saisi uudestaan tästä pelisarjasta kiinni. Pokemon Go:n nostaman lapsuuden nostalgiaryöpytyksen seurauksena teki mieli tutustua pääsarjan peleihin. Nuo uudet Pokemonit eivät iske nostalgiahermooni toisin kuin ensimmäisen generaation Pokemonit, joten Let’s Go sarja olisi varmaan itselle sopivin tapa päästä pääsarjan peleistä kärryille näin vuosien tauon jälkeen. -Wapazi
PlayerUnknown’s Battlegroundsin kehittäjä haastoi Fortnite-kehittäjän oikeuteen
– Ainakin olisi hiton sääli jos hyvä pelimuoto jäisi sellaisen tahon haltuun, joka ei saa omalla teoksellaan sitä hiotuksi vaikka aloittaa aiemmin ja josta toinen tekee nopeammassa ajassa hiotumman kokonaisuuden. Ei mikään ihme edelleenkään että Fortnite on suositumpi. -zappah
– Joo siis moni täällä ei näytä tietävän sitä, että ne PUBGia edeltävät arma modit ja h1z1 versiothan ovat nimenomaan tuon PUBGin luojan käsialaa. Eli tavallaan ymmärrän mielensäpahoittamisen, mutta eipä nyt luulisi tuosta mitään järkevää oikeuskeissiä saavan aikaan. Ja kyllähän se Fortnite näyttää paremmalta monella tapaa, vaikka ei olekaan genren luoja. -xtpro
Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – klassikkojen paluuvyöry ja kauhujen Helvetti