Ubisoft on joutunut jälleen oikeuteen vuonna 2014 ilmestyneen The Crew -ajopelin sulkemiseen liittyen. Yhtiö sulki pelinsä palvelimet vuonna 2024, mikä teki verkkopohjaisesta kaahailusta pelikelvottoman.
Päätös nosti paljon kritiikkiä pelaajilta ja synnytti pian Stop Killing Games -liikkeen ja ryhmäkanteen Kaliforniassa. Tällä kertaa ranskalainen kuluttajajärjestö UFC-Que Choisir on nostanut uuden kanteen Ubisoftia vastaan.
Lue myös: Ubisoft on haastettu oikeuteen yhtiön tehtyä The Crew -ajopelistä pelikelvottoman
Ranskalaislehti 20 Minutes raportoi uutistoimisto AFP:n kautta, että UFC-Que Choisir on ilmoittanut haastavansa Ubisoftin oikeuteen The Crew -pelin sulkemisesta sekä väitetyistä “harhaanjohtavista liiketoimintakäytännöistä” ja “kohtuuttomista sopimusehdoista”.
Järjestö pitää ranskalaisen Ubisoftin toimintaa ja erityisesti pelin käyttöoikeuksien äkillistä poistamista ”hyväksymättöminä”.
Ubisoft puolustautui vuonna 2025 Kalifornian kanteen osalta toteamalla, että pelaajat olivat saaneet nauttia The Crew -pelin pelaamisesta vuosikymmenen ajan. Näin ollen pelaajat eivät yhtiön mukaan voi valittaa siitä, ettei Ubisoft tehnyt pelistä versiota, jota olisi voinut pelata ilman nettiyhteyttä. Kyseinen oikeusprosessi on yhä kesken.
UFC-Que Choisirin uutta kannetta tukeva Stop Killing Games -liike ei hyväksy Ubisoftin perusteluja. Liikkeen eurooppalainen kansalaisaloite on kerännyt vuoteen 2026 mennessä yli miljoona vahvistettua allekirjoitusta. Liikkeen kannattajat ovat lisäksi perustaneet useita ryhmiä Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin estääkseen tilanteet, joissa julkaisijat estävät kuluttajien ostamien pelien pelaamisen.
UFC-Que Choisirin juristi Brune Blanc-Durand kuvailee tapausta AFP-julkaisulle ”erityisen selkeäksi ja oikeudellisesta näkökulmasta oppikirjamaiseksi”. Kuluttajajärjestön on vaikea ymmärtää, miten Ubisoft voi pitää hyväksyttävänä myydä peliin käyttöoikeuden, joka voidaan ”perua milloin tahansa”.
Lähde: GamesRadar, 20 minutes, AFP