Sähköisellä retkeilyautolla ajamiseen ja liikkuvan tukikohdan rakentamiseen keskittyvä Outbound on julkistettu PS5:lle, Xbox Series X/S:lle, Switch 2:lle ja PC:lle.

Maanläheisessä avoimen maailman pelissä päästään ajamaan auringon, tuulen tai veden tuottamalla energialla. Ajoneuvon muokkaus mieleiseksi onnistuu maalausten, koristeiden ja huonekalujen avulla, joilla menopelistä voi loihtia kodikkaan tukikohdan.

Ajamisen lisäksi pelissä valmistetaan työkaluja ympäristöistä löydetyistä resursseista. Pelaaja voi myös kasvattaa puutarhoja, joiden antimia on mahdollista syödä joko raakana tai valmistaa niistä ruokia tarpeiden täyttämiseksi.

Outboundin värikkään avoimen maailman kuvaillaan sisältävän erilaisia ekosysteemejä, runsaasti kerättävää sekä salaisuuksia. Peli on koettavissa joko yksin tai ystävien kanssa enintään neljän hengen yhteistyöhön keskittyen.

Square Glade Gamesin kehittämän Outboundin on tarkoitus ilmestyä vuoden 2026 toisen neljänneksen aikana. Katso alta pelin rauhallista tunnelmaa ja maisemia esittelevä julkistustraileri.

YouTube video

Lähde: PlayStation

Lue myös: Rauhalliseen ympäristöjen tutkimiseen keskittyvä Over the hill -maastoajopeli julkistettiin – katso seikkailuun kutsuvia maisemia esittelevä traileri

Lue myös: Julkaisunsa saanut Truck Driver: The Dutch Connection -rekkapeli päästää pelaajan kuljettamaan rahtia läpi Hollannin inspiroimien maisemien

Lue myös: Sonyn arvioidaan tienanneen peräti 1,5 miljardia dollaria Steam-pelijulkaisuillaan