EA on tarkentanut tulevan Skate-pelinsä varhaisjulkaisun aikataulua. Yhtiö ilmoitti huhtikuussa pelin early access -julkaisun tapahtuvan vuoden 2025 aikana, mutta nyt aikataulua on tarkennettu kesään 2025. EA toteaakin Skaten olevan ”enää vain muutaman kuukauden päässä”.

Lue myös: Tulevasta Skate-pelistä saatiin tuoretta pelikuvaa – mukana näyttäviä temppuja ja uusia ympäristöjä

Lue myös: Mikromaksut saapuivat jo tulevaan Skate-osaan, vaikka skeittipeliä ei ole vielä julkaistu

Ennen skeittauskokemuksen varhaisjulkaisua peli saa myös tähän mennessä suurimman pelitestausversionsa 2. heinäkuuta. Pelitestiin on mahdollista ilmoittautua mukaan rekisteröitymällä Skate Insider -testiohjelmaan.

Kehittäjä Full Circlen mukaan kaikki, jotka rekisteröityvät mukaan Skate Insideriin ennen rekisteröinnin sulkeutumista tämän viikon perjantaina 27. kesäkuuta, kutsutaan mukaan seuraavaan pelitestaukseen.

Heinäkuun pelitestissä on mahdollista kokeilla versiota 0.27, joka sisältää merkittäviä parannuksia ja muutoksia pelikokemukseen sekä viilauksia pelin suorituskykyyn.

Ympäristöjä on elävöitetty sisällöllä, kasvillisuudella sekä aiempaan nähden kolminkertaisella määrällä jalankulkijoita ja noin viisinkertaisella määrällä ajoneuvoja. Näiden lisäksi valaistusta, varjoja ja tekstuureita on paranneltu. Tehtäviä puolestaan kerrotaan olevan nyt yli 140 erilaista ja pelaajamäärää on kasvatettu yhdellä palvelimella 150:een. Myös pelaajan opastusta on viilattu ja hahmonmuokkausvaihtoehtoja on mukana entistä enemmän.

Full Circle vahvisti aiemmin, että Skate vaatii jatkuvan nettiyhteyden, eikä peliä voi pelata offline-tilassa. Kehittäjän mukaan pelin alati kehittyvä kaupunkimaailma vaatii jatkuvaa verkkoyhteyttä.

– Peli ja sen kaupunki on suunniteltu eläväksi ja hengittäväksi massiiviseksi moninpeliskeittaushiekkalaatikoksi, joka on aina online-tilassa ja kehittyy jatkuvasti, Full Circle kommentoi.

Skeitattavissa oleva kaupunki muuttuu kehittäjien mukaan ajan myötä ja päivittyy uusilla haasteilla, kuten live-tapahtumilla ja pelinsisäisillä aktiviteeteilla.

Voit katsoa alta Skaten heinäkuun pelitestauksen antia esittelevän ja uutta pelikuvaa sisältävän videon.

YouTube video

Lähde: Video Games Chronicle

Lue myös: Tältä näyttävät Tony Hawk’s Pro Skater 3 + 4:n nykyaikaan tuodut kentät – tulevasta skeittipelistä julkaistiin lähes 20-minuuttinen pelivideo

Lue myös: Session: Skate Sim -skeittipelin tulevat päivitykset paljastettiin – luvassa uusia ominaisuuksia ja hiotumpaa skeittausta