Japanilainen viihdeyritys Square Enix ilmoittaa tehneensä merkittävät tappiot viime maaliskuussa päättyneellä tilikaudellaan. Yhtiön raporttien mukaan se teki 12 kuukauden aikana kaikkiaan nettotappiota 13,7 miljardia jeniä (104 miljoonaa euroa), kun vuosi sitten se takoi voittoa 6,1 miljardin jenin verran.

Squaren mukaan merkittävät syyt tappioiden syntymiselle ovat olleet sen hiljattain tekemät uudelleenjärjestelyt. Yhtiö on muun muassa laittanut remonttiin liikentoimintatapojaan ja pohtinut uudelleen kehitysprosesseihin liittyviä menettelyjään. Muutokset ovat näkyneet ulospäin muutamina irtisanomisina lännessä ja pakkasipa yhtiön entinen pääpomo Yoichi Wadakin laukkunsa viime maaliskuussa.

Square Enixin mukaan sen suuret pelit, kuten Sleeping DogsTomb Raider  ja Hitman: Absolution, alisuorittivat lisäksi länsimaissa. Yhtiö kertoo näin siitäkin huolimatta, että Tomb Raider sekä Hitman ovat molemmat myyneet yli kolme miljoonaa kappaletta.

Vaikka Final Fantasy Brigaden tapaiset mobiilipelit ja Dragon Quest X menestyivätkin siis tasaisesti, jäi yhtiön varsinaisen video- ja tietokonepelipuolen liikevoitto nyt 44 miljoonaan jeniin (334 000 euroon). Laskua viime vuoteen tapahtui peräti 99,7 prosenttia, vaikka pelipuolen liikevaihto oli kuitenkin noussut 24,5 prosentilla ja ylsi näin 89,5 miljardiin jeniin eli 680 miljoonaan euroon.

Optimismia yhtiössä kuitenkin edelleen riittää. Se uskoo, että se pystyy uudelleenjärjestelyjensä myötä tekemään kokonaisuutena nettovoittoa ainakin 3,5 miljardia jeniä ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Lähde: Square Enix