Aaron Horvathin ja Michael Jelenicin ohjaama The Super Mario Galaxy Movie oli pääsiäisviikonlopun katsotuin elokuva Suomessa.
Elokuva keräsi avausviikonloppunaan 34 077 katsojaa. Jos mukaan lasketaan koko pääsiäisaika ja elokuvan jo keskiviikkona tapahtunut ensi-ilta, kokonaiskatsojamäärä nousee 60 093 katsojaan.
Vaikka elokuva menestyi hyvin Suomessa, se jäi viikonlopun osalta noin 15 000 katsojalla jälkeen kolmen vuoden takaisesta The Super Mario Bros. Movie -elokuvasta.
Kotimaisilta kriitikoilta The Super Mario Galaxy Movie on saanut vaihtelevia arvioita, ja esimerkiksi Helsingin Sanomien Juho Typpö antoi sille vain yhden tähden.
Suomen elokuvasäätiön tietojen mukaan The Super Mario Galaxy Movie oli viikonloppuna nähtävissä 131 teatterissa eri puolilla Suomea. Elokuvan levittäjänä toimii Finnkino.
Lähde: SES
Lue myös: The Super Mario Galaxy Movie on vuoden menestyksekkäin elokuvajulkaisu
Lue myös: Super Mario Galaxy -leffan uusi traileri on täällä – Yoshi tekee elokuvadebyyttinsä