The Sims –fanit ovat vaatineet jo vuosia EA:lta The Sims 5:ttä sen jälkeen, kun sarjan neljäs osa julkaistiin vuonna 2014. Toiveille on kuitenkin tullut ainakin tältä erää stoppi.
EA:n johdossa työskentelevä Laura Miele sanoo Varietyn haastattelussa The Sims 5:n olevan huono idea. Syynä on The Sims 4:ään vuosien varrella aktiivisesti julkaistu lisäsisältö.
– Olemme julkaisseet The Sims 4:ään kymmenen vuoden aikana yli 85 sisältöpakettia. Tämän kaiken nollaaminen ei ole pelaajaystävällistä eikä hyvä idea yhteisömme kannalta, Miele toteaa.
Mielen mukaan uuden The Sims -osan julkaisu ei palvelisi pelaajia.
– En halua, että teidän pitäisi aloittaa aivan alusta – ja luopua kaikesta, mitä olette luoneet, ja kaikesta sisällöstä, jonka olette ostaneet vuosien varrella, Miele kertoo.
The Sims 5:n sijaan Miele kehottaa pelaajia kiinnittämään huomionsa Project Rene -elämäsimulaatioon. Hänen mukaansa kehitteillä olevan verkkomoninpeli on ”yksi EA:n suurimmista kasvun mahdollisuuksista”. Miele lupaa, että yhtiö tulee ”päivittämään peruspohjan muodostavaa teknologiaa ja käyttäjäkokemusta pelin ytimen osalta”.
– Tulette saamaan elämäsimulaation, jossa on moninpelimahdollisuuksia. Pelistä tulee olemaan myös mobiiliversiot, Miele paljastaa.
EA-pomo näkee The Simsin ”merkittävänä ekosysteeminä” ja ”universumina, joka koostuu useista erilaisista Sims-kokemuksista, joita EA:n on kehitettävä eteenpäin”. The Sims 5 ei kuitenkaan lukeudu kyseiseen suunnitelmaan.
Lue myös: Keski-Maa kutsuu! Uusi Taru sormusten herrasta -teemainen peli julkaistiin