Ensi yön The Game Awards -tapahtuman povataan tuovan mukanaan isoja pelipaljastuksia.
Vuoden parhaiden pelien palkitsemisen lisäksi The Game Awards -tapahtumalta on totuttu odottamaan tulevien pelien esittelyjä. Tälle vuodelle on luvassa poikkeuksellisen kovia paljastuksia, ennakkotiedot kertovat.
Tapahtuman antia ei ole virallisesti paljastettu etukäteen. Pitkän linjan pelitoimittaja Jason Schreier on kuitenkin kertonut The Game Awardsin tuovan mukanaan ainakin kaksi valtavaa paljastusta, joiden hän arvelee saavan katsojilta epäuskoisen vastaanoton.
Hurjimmissa huhuissa The Game Awardsin on povattu tuovan mukanaan yhden ehkä kaikkien aikojen odotetuimmista pelipaljastuksista. Valven on nimittäin huhuiltu esittelevän tapahtumassa Half-Life 3:n, jonka olemassaolosta on kuultu väitteitä säännöllisesti jo parin vuosikymmenen ajan.
The Game Awards järjestetään ensi yönä klo 2.30 Suomen aikaa.
Lähde: VGC