Tämän vuoden hittielokuva Minecraft on saamassa odotetusti myös jatko-osan. Warner Bros ja Mojang varmistivat asian eilen torstaina 9. lokakuuta – tulevasta toisesta palikkaseikkailusta julkaistiin ensimmäinen virallinen julistekuva ja elokuvan ensi-iltapäivämääräkin on jo tiedossa.
Minecraft 2 saa ensi-iltansa 23. heinäkuuta 2027.
Lue myös: Uusi Pokémon-peli muistuttaa Animal Crossingia ja Minecraftia
Tuoreessa kiusoittelujulisteessa nähdään nikkarointipöydän kuvioinnin päällä kaksi rautahakkua. Kuvateksti kertoo: ”Maastoa rakennetaan.” Elokuva on siis parhaillaan esituotantovaiheessaan Warner Bros -studiolla eikä tarkempia yksityiskohtia tarinasta tai näyttelijävalinnoista ole vielä tässä kohtaa tarjolla.
Se kuitenkin tiedetään, että Jared Hess palaa ohjaamaan myös tulevan kakkosseikkailun. Hän myös käsikirjoittaa tarinan yhdessä Chris Gallettan kanssa.
Lue myös: Minecraft-elokuvan korvamatoa voi nyt kuunnella myös pelissä
Huhtikuussa julkaistu Jack Blackin päätähdittämä Minecraft-elokuva tienasi maailman lippuluukuilla lähes miljardi dollaria. Mojangin videopelistä tehtyä vauhdikasta adaptaatiota voi katsella myös kotona HBO Max -suoratoistopalvelun kautta.
Alla Minecraft 2:n tuore julkistus.
Lähde: Variety