Vuoden 2015 kauhupelihitti Until Dawn saa elokuvaversion tänä keväänä. Nyt tästä tulevasta adaptaatiosta on julkaistu ensimmäisen kerran myös liikkuvaa materiaalia.

Sony Pictures -tuotantoyhtiön julkaisemalla tuoreella videolla elokuvan ohjaaja David F. Sandberg ja käsikirjoittaja Gary Dauberman esittelevät uutta pelin universumiin sijoittuvaa tarinaansa sekä sitä, kuinka se kunnioittaa omalla tavallaan alkuperäisteostaan.

Lue myös: Until Dawn -elokuva ei ole suora käännös alkuperäispelistä – keskiössä uudet hahmot ja tuore tarina

Lue myös: Vihjeet Until Dawnin jatko-osasta kiihtyvät – Kaksi ensimmäisen osan näyttelijää vihjailee jatkosta

Elokuvaa päätähdittävät Ella Rubin, Michael Cimino, Ji-young Joo, Odessa A’zion, Belmont Cameli, Maia Mitchell sekä alkuperäisessä peliversiossakin nähty Peter Stormare. Joukko nuoria suuntaa syrjäiselle vuoristomökille etsimään vastauksia kokemaansa tragediaan, mutta pian he löytävätkin itsensä keskeltä karmivaa painajaista: ainoa tapa päästä pois tappavasta aikasilmukasta on selviytyä hengissä aamunkoittoon asti.

Featurette-video lupaa virallisen trailerin ilmestyvän ”pian”.

Until Dawn saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 25. huhtikuuta. Suomen tarkkaa ensi-iltapäivämäärää ei ole vielä toistaiseksi varmistettu.

Lue myös: Videopelielokuvien buumi jatkuu: karmivat Outlast-pelit saavat seuraavaksi valkokangaskäsittelyn

Kurkista tuore virallinen ensikatsaus Until Dawn -elokuvaan alta.

YouTube video

Lähde: Deadline