Namco Bandain pian 20 vuotta täyttävä Tales-roolipelisarja näyttää tosissaan päässeen yli pienemmästäkin eurooppakammostaan. Osana Ranskassa järjestettyä Japan Expo -messutapahtumaa Namco vahvisti lauantaina, että PlayStation 3:n Tales of Xillia 2 saadaan vuoden 2014 aikana länteen.

Nimensä mukaisesti peli on jatkoa Euroopassa elokuun 9. päivä nähtävälle Tales of Xillialle. Pelit seuraavat eri päähenkilöiden taivalluksia, mutta jakavat myös keskenään muutamia hahmoja. 

Samaisessa tapahtumassa selväksi myös tehtiin, että Tales of Symphonia Chronicles -paketti tulee pitämään sisällään sekä englannin- että japaninkielisen ääniraidan. Myös kyseinen paketti nähdään länsimaissa ensi vuonna.

YouTube video

Lähde: Tales Series (Facebook), Siliconera