Päättynyt viikko oli jälleen julkistusten aikaa, sillä The Game Awards -tapahtu toi taas runsain mitoin tiskiin uutta tietoa tulevaisuuden pelinäkymistä. Näin ollen tiedämmekin nyt esimerkiksi varmuudella, että Alan Wake 2 on tulossa ja että Quantic Dream työstää omaa Tähtien sota -peliään. Tässä samalla Activision Blizzardilla työntekijät osoittavat yhä tyytymättömyyttään pelijätin toimintaan, kun taas Ubisoft loikkasi mukaan NFT-huumaan.
Näistä ja muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Alan Wake 2 on virallista – ja siitä on tulossa pelottava!
– Jes, tätä on odotettu! Erittäin hieno uutinen. Vuonna 2012 ensimmäisen osan tullessa PC:lle juuri ja juuri uskalsin pelata sen läpi. Sittemmin Resident Evilit tahkottuani ja niihin rakastuttuani tämä lupaa parasta, mitä tältä sarjalta voin toivoa! -Anazooni
– Pitänee pelata ykkönen niin tietää mistä ihmiset ovat innoissaan/näreissään tämän survival horror paljastuksen jälkeen. Itselleni kelpaa kauhu aikalailla missä muodossa vain jos se on hyvin kirjoitettu ja kauhu on osattu tehdä itselleni oikein, eli ei koko ajan mitään jump scarea ja juokse piiloon vaatekaappiin. Kauhu on lähtökohtaisesti vaikea genre toteuttaa oikein niin leffa-alalla kuin peleissäkin. -Bloodborne
Star Wars Eclipse paljastui Detroit- ja Heavy Rain -kehittäjiltä – koe High Republic -aika ensimmäistä kertaa videopelinä
– Jos saavat tunnelman toimimaan samalla tavalla kuin aiemmissa peleissä ja tarinan kuntoon, niin voi tulla ihan mielenkiintoista settiä, toivottavasti jopa aiempaa hieman toiminnallisemmalla otteella. -Izmou
– Synkkä ja aikuismainen ei ole se suunta, johon Star Wars -pelejä pitäisi minun mielestäni viedä. Lisäksi Quantic Dreamilla on pitkä historia ”aikuismaisista” peleistä, jotka nimenomaan vääntää sen aikuismaisuuden rautalangasta kuin itseisarvona. Siinä on vähän sellainen tuplavaarallinen combo. -Haerski
Middle-earth: Shadow of Mordor -tekijät paljastivat seuraavan pelinsä – Nemesis-järjestelmä palaa Wonder Woman -toimintaseikkailussa
Silent Hill -luoja paljasti uuden kauhusävytteisen pelinsä – Slitterhead outoilee ensitrailerilla
– En käytännössä pelaa kauhupelejä ollenkaan, mutta tämä vaikutti ihan mielenkiintoiselta, vaikka onkin liian aikaista mennä sanomaan mitään. -Vaapukkamehuw
Mikä on todellista ja mikä ei? Graafisia henkseleitä paukutteleva The Matrix Awakens -teknologiademo nyt ladattavissa ilmaiseksi
– Kyllähän tuosta tuli vähän sama fiilis kuin aikoinaan PS1:stä siirtyi PS2:een tai PS2:sta PS3:een. Videon perusteella ainakin astetta isompi harppaus eteenpäin grafiikoissa. -spurgugrammi
– Henkilökohtaisesti kuitenkin odotan tekoälyn, animaatioiden ja sen sellaisten kehitystä. Etenkin pelien tekoäly tuntuu pysyneen samanlaisena viimeiset 15 vuotta. -Vaapukkamehuw
Avoimen maailman Sonicia ja valkokankaiden Knuckles esittäytyivät
Lue koko uutinen (Sonic-elokuva, Sonic Frontiers)
– Se mikä Sonic -leffassa ottaa päähän kuten vaikkapa vuosikymmenten takaisessa He-Man -elokuvassakin, on tarinan pakkoliittäminen meidän maailmaan. Tämä ei liity mitenkään Sonic -pelien tarinaan. -Teräskäsine
– Sonic sarjan kontekstissa tämäntyyppinen maailma uudistaa (parhaassa tapauksessa) pelattavuutta ja hankkiutuu eroon niistä yltiölineaarisista ja superkapeista radoista, jotka vaivasivat Forcesia. -PhceeTheroio
Jääkiekon MM-kisat saapuvat virallisesti NHL 22:een junnuja ja naisia myöten – Mertaranta huutaa trailerilla
– Eli nythän tämä on jo huomattavasti houkuttelevampi kuin NHL 21.– flipperi
Kasibittisen Nintendon ja Super Nintendon isä Masayuki Uemura on kuollut
Pelialaa isosti muovannut Nintendo-insinööri Masayuki Uemura on kuollut. Asiasta on ilmoittanut Ritsumeikan-yliopisto, jossa Uemura toimi professorina Nintendo-uransa jälkeen. Parhaiten Uemura tunnetaan Nintendon Famicom- ja Super Famicom -konsoleiden eli näin ollen siis Nintendo Entertainment Systemin ja Super Nintendon pääarkkitehtina.
Activision Blizzardin työntekijät ottavat isoja askelia kohti järjestäytymistä – lakkorahasto auki ja ammattiliitto vireille
Ubisoft julkisti energiatehokkaan NFT-alustansa – ensimmäinen NFT-peli on Ghost Recon Breakpoint
– En ikinä tule ymmärtämään digitaalisten teosten yksilöimistä. Sen digitaalisuuden idea on juuri se että asioista voi tehdä täysin identtisiä kopioita. Se on yksi syistä miksi kuvat, videot ja muut analogiset asiat digitoidaan, eli että on olemassa tiedosto, josta saadaan tehtyä 1:1-kopio. Ei siksi että säilötään sitä yhtä ainoaa kappaletta. -zappah
– Videon 1,2 t tykkäykset vs 32 t alapeukut kertovat paljon tämän projektin vastaanotosta. -Armaceptor
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – ääretöntä Haloa ja Final Fantasy -MMO:n loppukävely
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Serious Sam 4 (PS5, XSX/S) \ 7.12.
- Grand Theft Auto Online – The Contract (PS5, XSX/S, PS4, XOne, Win) \ 15.12.
- Final Fantasy VII Remake Intergrade (Win) \ 16.12.
- Uncharted: The Legacy of Thieves Collection (PS5) \ 28.1.2022
- CrossfireX (XSX/S, XOne) \ 10.2.2022
- Star Wars: The Old Republic – Legacy of the Sith (Win, Mac) \ 15.2.2022
- Babylon’s Fall (PS5, PS4, Win) \ 3.3.2022
- Tunic (XSX/S, XOne, Win) \ 16.3.2022
- Persona 4 Arena Ultimax (PS4, Switch, Win) \ 17.3.2022
- Forspoken (PS5, Win) \ 25.5.2022
- Cuphead – The Delicious Last Course (PS4, XOne, Switch, Win) \ 30.6.
Ja muita The Game Awards -suutisia
- EA- ja DICE-konkarin uusi studio virallisti ARC Raidersin – luvassa yhteistyövetoista ilmaisräiskintää
- Mass Effect- ja Dragon Age -veteraanit paljastivat uuden projektinsa – tältä näyttää satumainen Nightingale
- PUBG: Battlegrounds muuttuu ilmaiseksi tammikuussa
- Senua’s Saga: Hellblade II -pelikuvaa julki – näin komealta Xbox Series X -tehohirmu näyttää
- Dyyni-kuume yltää taas pelienkin maailmaan – Dune: Spice Wars paljastettiin
- The Expanse saa esiosan videopelimuodossa – Telltale Games uppoutuu Camina Drummerin varhaisiin vaiheisiin
- Star Trek: Resurgence paljastui ensi vuodelle – taustalla entiset Telltale-kehittäjät
- Kapteeni Titus on täällä jälleen! Warhammer 40,000: Space Marine II on tulossa
- Kiitelty avaruusstrategia jatkuu ensi vuonna – Homeworld 3 näyttäytyi uudella videokuvalla
- Elden Ring -vimma yltyy – uunituore tarinatraileri taustoittaa tulevaa seikkailua
- Among Us tekee uuden aluevaltauksen – tältä näyttää Among Us virtuaalitodellisuudessa
- Pelikuvaa vihdoin tarjolla: näe nyt Batman-kehittäjien Suicide Squad: Kill the Justice League toiminnassa
- The Texas Chain Saw Massacre palaa moninpelattavana kauhupelinä