Nintendo Switch -hakkerina tunnetuksi tullut Gary Bowser on vapautunut vankilasta.

Bowseria syytettiin Nintendo-konsolien suojauksen kiertämiseen tarkoitettujen laitteiden myynnistä osana Team Xecuter -ryhmittymää. Yhdysvaltalainen tuomioistuin totesi Bowserin syylliseksi ja hänelle langetettiin viime vuoden helmikuussa 40 kuukauden vankeustuomion.

Nyt Bowser kertoo haastattelussa vapautuneensa liitovaltion vankilasta viime kuussa. Hän odottaa paraikaa käsittelyä pidätyskeskuksessa ennen palaamistaan kotimaahansa Kanadaan.

Vankeustuomion kärsiminen on kuitenkin vasta osa Bowserille langetettua rangaistusta. Hänet tuomittiin myös 14,5 miljoonan dollarin korvauksiin, joita hän joutuu maksamaan vielä pitkän tovin ajan. Hän kertoo haastattelussa maksaneensa korvauksista vankilassa ollessaan 175 dollaria. Nintendon kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Nintendo voi ottaa 25-30 prosenttia hänen kuukausituloistaan korvausten suorittamiseen. Koska Bowser on jo 53-vuotias, suorittaa hän korvauksia todennäköisesti loppuelämänsä ajan.

Lähde: TorrentFreak