Päättyvällä viikolla tutut aiheet uudesta Grand Theft Auto -kokoelmasta ja Activision Blizzardin työoloista jatkoivat otsikoiden valloittamista. Hieman uudempina asioina esille nousivat kuitenkin myös muun muassa suomalainen pelisovellus HypeHype sekä astetta yllättävämpi Dragon Ball -peli. Näiden ohella huhuttu Warner Bros. -mättö MultiVersus paljastui sekin vihdoin virallisesti.
Näistä ja muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Rockstar Games pahoittelee Grand Theft Auto: The Trilogy -kokoelman ongelmia – palauttaa klassikkopelien vanhempia versioita takaisin saataville
Näin viikonloppuna tarjolle saatiinkin jo myös yksi ensimmäisistä korjauspäivityksistä.
– Niin paljon näitä julkaisussa rikkinäisiä pelejä tulee että alan miettiä jospa markkinointiosastolla on laskettu viivästyvän pelin tekevän rikkinäistä peliä enemmän vahinkoa ja katsotaan että peliä korjaamalla korjataan myös siitä aiheutunut harmi kuluttajalle. Sekä sijoittajat että pelaajat eivät pidä myöhästelystä ja oletan että CDPR osake olisi mennyt laskuun myöhästymisenkin takia. -Angel of Death
– Kun olin nuorempi, totuin siihen, että pelit julkaistaan mahdollisimman valmiina. Niiden korjaaminen jälkikäteen olisi ollut hyvin hankalaa ellei jopa mahdotonta. Nykyaikana peli voi olla pelikunnossa vasta kuukausia tai jopa vuosia julkaisun jälkeen. Huokaus. -Sundance Kid
Sadat Activision Blizzard -työntekijät vetoavat Bobby Kotickin poistumiseen pelijätin johdosta – PlayStation- ja Xbox-pomot kritisoivat myös yhtiötä
Yli 1700 Activision Blizzardin työntekijää on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa pyydetään yhtiön toimitusjohtajana toimivan Bobby Kotickin eroamista tehtävistään. Vetoomus on julkaistu sen jälkeen, kun sanomalehti The Wall Street Journal julkaisi raportin, jonka mukaan Kotick olisi ollut erittäin tietoinen vuosia Activision Blizzardin ilmenneistä väärinkäytössyytteistä ja myös peitellyt niitä. Paljastusta seurasi välittömästi samana päivänä ulosmarssi reilun sadan Activision Blizzardin työntekijän osalta.
– Jos Jim ja Phil kumpikin sanoisi ettei uusia CODeja nähdä heidän konsoleilla ennenkuin Bobby astuu syrjää voisi silloin viimeistään Bobbyn potkut olla varmat mutta nyt tuntuu vaan vieresen pöydän soo-soo toruttamiselta. -Unluckymonster
– Legendaarisen Kotickin aika näyttää tulleen. Raporttien ja haastattelujen perusteella hyvä niin. Peliala, kuten muu kulttuuri tai urheilu, on osa maailmaa, yhteiskuntia ja niiden järjestelmiä eikä kukaan voi olla väärinkäytösten, etenkään suoraan muihin ihmisiin kohdistuvien, yläpuolella. -J. Clarkson
Uusi suomalainen sovellus haluaa olla videopelien TikTok – HypeHype saapui ensimmäisten ulottuville
Batman, Väiski Vemmelsääri, Arya Stark ja kumppanit mätkivät uudessa ilmaisessa pelissä – Super Smash Bros. -tyylinen MultiVersus paljastui Warner Brosilta
– Olipa helpotus, ettei NetherRealm Studiolla ollutkaan mitään tekemistä tämän kanssa. Olisin lyönyt nyrkkini näytön läpi, jos Ed Boon olisi selostanut trailerilla: ”Olemme ylpeitä uudesta Smash Bros -kloonistamme, jota olemme ahkerasti työstäneet Mortal Kombat 11:n julkaisusta saakka.” -Poliisitapaus
– Halpa klooni. Sonyllahan oli joku vastaava peli vuosia sitten. Näyttää halvalta ja ei nuo hahmot istu keskenään taistelemassa toisiaan vastaan. Nintendo sai hyvinkin erilaiset hahmot jollakin ilveellä istumaan samaan kuvaan. -Teräskäsine
Yllätys! Uusi yksinpelattava League of Legends -roolipeli julkaistiin – myös jälleen yksi tuleva sivuosa paljastui
Kauhumoninpelit saavat yllättävän haastajan – tässä on Dragon Ball: The Breakers
The Elder Scrolls VI ei saavu PlayStationille, Xbox-pomo vihjaa vahvasti
– Vaikka olenkin sitä mieltä, että kaikki pelit pitäisi olla pelattavissa kaikilla niihin pystyvillä laitteilla, niin xbox pelaajana olen hiljaa sisäisesti tyytyväinen, että saadaan forzan lisäksi jotain ropetustakin eksluna. -vesseli
– Toivottavasti yksinoikeus tarkoittaa myös sitä että peli on kunnolla optimoitu ja mielellään tekee jotain mitä ei kilpailijan laitteella pysty (tosin ei sellaista taida ollakaan, varsinkin kun tulee PC:llekin). -Bloob
Ilmainen Halo Infinite -verkkosota käynnistyy nyt – ensimmäinen kausi saapui Xboxeille ja pc:lle aina Steamia myöten
Julkaisu oli osa Xboxin 20-vuotisjuhlallisuuksia, jotka toivat mukanaan myös uuden joukon taaksepäin yhteensopivuutta tukevia alkuperäisen Xboxin ja Xbox 360:n pelejä.
– Tämäpä oli kiva ylläri. Äkkivilkaisulla kymmenisen nimikettä löytyy meikäläisen kokoelmasta. -Corso
– Mahtava juttu! Useampi nimike löytyy vielä omasta 360-pelien backlogista ja vielä useampi niistä mitkä nyt saivat 60fps tuen. Hienoa että Microsoft/team Xbox jaksoi vielä tähänkin panostaa -Balnazzard
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – tulevaisuuden Battlefield ja kiiltävän loistavaa Pokémonia
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Minecraft – Caves & Cliffs Part II (PS5, XSX/S, PS4, XOne, Switch, Win, Mac, Linux, Android, iOS) \ 30.11.
- Sam & Max: Beyond Time and Space Remastered (XOne, Switch, Win) \ 8.12.
- Loop Hero (Switch) \ 9.12.
- Alien: Isolation (Android, iOS) \ 16.12.
- Star Wars: The Old Republic – Legacy of the Sith (Win) \ 14.12.
- Sifu (PS5, PS4, Win) \ 8.2.2022
- Elex 2 (PS5, XSX/S, PS4, XOne, Win) \ 1.3.2022
- Saints Row (PS5, XSX/S, PS4, XOne, Win) \ 23.8.2022