Unknown Worlds on julkaissut ensimmäisen katsauksen Subnautica 2:n pelikokemukseen kehitysprosessia avaavan uuden videon muodossa. Tuore video esittelee vedenalaisen selviytymisseikkailun ”matkaa kohti Early Access -varhaisjulkaisua”.
Subnautica 2:n vahvistettiin olevan kehitteillä jo vuonna 2022. Ensimmäinen traileri pelistä nähtiin viime vuoden lokakuussa. Kyseinen traileri vihjasi jatko-osan co-op-yhteistyötilasta, muttei paljastanut varsinaista pelikuvaa.
Lue myös: Subnautica 2 paljastettiin
Nyt julkaistulla Road to Early Access -kehittäjävideolla nähdään ensimmäistä kertaa Subnautica 2:n pelikuvaa. Samalla pelin pääsuunnittelija Anthony Gallegos esittelee jatko-osan keskeisiä ominaisuuksia.
Videolla nähdään uusia vedenalaisia ympäristöjä, joihin lukeutuu maanalainen pelialue. Trailerilla vilahtaa myös uusia vesieliöitä, kuten suuri kala, joka puskee päällään kiviä. Videolla esitellään myös yhteistyöpelaamista ja tukikohdan rakentamista.
Tarkkaa julkaisuajankohtaa Early Access -version osalta ei vielä ole ilmoitettu. Pelin on tarkoitus ilmestyä vuoden 2025 aikana PC:lle ja Xbox Series X/S:lle. Teos tulee myös olemaan pelattavissa Game Passin kautta.
Katso alta, miltä sukeltelu Subnautica 2:n syvyyksissä näyttää.
Lähde: Eurogamer
Lue myös: Xbox-pomo vihjailee jatko-osasta Indiana Jones and the Great Circlelle
