Star Wars: Huntersin taival on jäämässä vain reilun vuoden mittaiseksi.

Lue myös: Vuosia myöhästynyt Star Wars -peli julkaistaan kesällä ilmaiseksi

Lue myös: Star Wars: Huntersin julkaisu viivästyi taas

Viime kesäkuussa mobiililaitteille ja Switchille julkaistu Star Wars -areenaräiskintä on saanut sulkutuomionsa. Ennen sulkemistaan Star Wars: Hunters saa kuitenkin vielä viimeiset päivityksensä.

Sulkemispäätöksen lisäksi Zynga-studio on kertonut jatkavansa Star Wars: Huntersin viidettä kautta kolmen ylimääräisen viikon verran ja kierrättävänsä tänä aikana kauden aiempia tapahtumia. Tämän jälkeen peli saa viimeiseksi jäävän sisältöpäivityksensä 15. huhtikuuta. Tuolloin peliin lisätään ilmaiseksi uusi metsästäjä Tuya. Päivityksen myötä pelin sisäiset ostokset kytketään pois päältä kaikilla alustoilla.

Lue myös: Kahdeksan vuoden ikäinen The Elder Scrolls -peli tuli tiensä päähän – palvelimet suljettiin lopullisesti

Lue myös: Disco Elysium -kehittäjät paljastivat uuden vakoojaroolipelin

Star Wars: Huntersin pelaajat voivat jahdata vielä viimeisen kerran menestystä rankatussa pelitilassa syksyyn asti. Pelin palvelimet suljetaan 1. lokakuuta, jolloin peli lakkaa toimimasta lopullisesti.

Lähde: Zynga

Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta.