Sony on jättänyt patenttihakemuksen uudesta peliohjaimesta.
PlayStation-liiketoiminnasta vastaavan Sony Interactive Entertainmentin jättämässä patentissa kuvataan päällisin puolin varsin tavanomaiselta näyttävää peliohjainta. Ohjaimeen sisältyy kuitenkin mielenkiintoinen tekninen uudistus.
Patentissa kuvattu ohjain tarjoaisi käyttäjälle mahdollisuuden säilyttää ja ladata langattomia nappikuulokkeita. Lataustoimintojen lisäksi ohjaimen kuvataan myös mahdollistavan ohjaimen paritustiedon jakamisen, jolloin kuulokkeet yhdistyisivät automaattisesti samaan laitteeseen ohjaimen kanssa. Pelikonsolin lisäksi patentin ohjain voitaisiin liittää myös esimerkiksi etäpelaamiseen tarkoitettuun laitteeseen.
Sony paljasti aikaisemmin tänä vuonna tuovansa markkinoille PlayStationin ensimmäiset langattomat nappikuulokkeet. Pulse Explore -kuulokkeiden hinnoittelua tai julkaisuajankohtaa ei ole vielä vahvistettu. Samassa yhteydessä yhtiö esitteli myös PlayStation 5:n kumppaniksi kaavailtua kannettavaa PlayStation Portal -suoratoistolaitetta. PlayStation Portal ilmestyy ensi kuussa.
Lähde: USPTO