Sony on päättänyt muuttaa Netflixin kanssa suunnitteilla olleen Horizon Zero Dawnin TV-sarjasovituksen elokuvaksi.
Lue myös: PlayStation-suosikki Horizon Zero Dawn kääntyy elokuvaksi
PlayStation Productionsin johtaja Asad Qizilbash kertoo Varietyn haastattelussa, että Netflixin kanssa yhteistyössä tehty TV-projekti ei ”edennyt PlayStation Productionsin haluamalla tavalla”.
Sarjan sijaan PlayStation Productionsin tavoitteena on tehdä Sonyn julkaisemaan ja Guerilla Gamesin kehittämään toimintaseikkailuun perustuva elokuva.
Haastattelussa mukana ollut Bethesdan Todd Howard on Qizilbashin kanssa samaa mieltä siitä, että videopelin sovittaminen oikealla tavalla elokuva- tai sarjamuotoon on todella tärkeää.
Vaikka Sony ei onnistunut Horizon Zero Dawnin sarjamuotoisessa sovituksessa, Amazon Primen Fallout-sarja on saanut myönteisen vastaanoton.
– Alun perin monet ihmiset lähestyivät meitä Fallout-elokuvan tekemiseksi. Miettiessämme, mitä halusimme tehdä, elokuva tuntui liian tiiviiltä. Haluamme seurata uusia tarinoita pelin maailmassa sen sijaan, että tiivistämme tarinan, jonka olemme jo kertoneet. Tässä tapauksessa meitä kiinnosti kertoa uusia tarinoita, Howard muistelee.
Qizilbash kertoi myös Sonyn harkitsevan Astro Bot -tasohyppelyn muuttamista elokuvaksi.
Lue myös: Sony harkitsee Astro Bot -tasoloikkahitin tuomista valkokankaalle
Lähde: Push Square , Variety