Konamin Silent Hill -pelisarjan jatkosta saadaan pian lisätietoja.

Julkaisija Konami on paljastanut järjestävänsä tällä viikolla Silent Hillin tulevaisuutta valottavan lähetyksen. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa järjestettävässä tapahtumassa saadaan Konamin mukaan viimeisimmät päivitykset Silent Hill -sarjan tiimoilta.

Tapahtumajulkistuksen lisäksi Konami on lanseerannut uuden verkkosivun Silent Hillille. Tällä hetkellä sivustolla on pelkästään tulevaan tapahtumaan viittaava teksti.

Silent Hill -pelisarjan jatkosta on huhuttu jo pidemmän aikaa. Huhut ovat kertoneet Silent Hill 2:n saavan Bloober Teamin kehittämän uusioversion, jonka lisäksi myös kokonaan uudesta Short Message -pelistä on saatu tietoa julkisuuteen.

Virallista vahvistusta sarjan jatkosta saadaan torstaina puoliltaöinjärjestettävässä lähetyksessä.

Lähde: Konami