Silent Hill f:n käsikirjoittaja Ryukishi07 kertoo, että sarjan tuottaja Motoi Okamoto selitti hänelle Silent Hillin olevan paikkaa laajempi ilmiö. Vastaus selvisi Ryukishi07:n kysyttyä Okamotolta, miten peli voisi sijoittua Japaniin.
Lue myös: Silent Hill -pelejä tulee jatkossa miltei vuosittain
Silent Hill -sarja sijoittui alun perin nimikkokaupunkiinsa Yhdysvalloissa tai sen lähialueille. Sarjan myöhemmissä peleissä tapahtumaympäristöt ovat sittemmin laajentuneet huomattavasti.
Vaikka nimi Silent Hill tulee kaupungista, sarjan keskeinen teema ei ole niinkään itse paikka vaan eräänlainen yliluonnollinen tila, joka heijastaa sinne ajautuneiden hahmojen sisäisiä psyykeitä.
Useissa Silent Hill -peleissä on muistiinpanoja, joissa kyseisen maailman kuvaillaan näyttäytyvän sairautena tai tartuntana. Tämä ei ole kuitenkaan täysin vastannut sitä, mitä pelattavuuden kautta kerrotaan.
Ryukishi07 toteaa GamesRadarin kääntämässä Famitsun haastattelussa pohtineensa, miten amerikkalaisen kaupungin mukaan nimetty peli voisi sijoittua hänen kotimaahansa.
– Keskustelin sarjan tuottajana toimivan Okamoton kanssa monista asioista sen jälkeen, kun olin saanut pyynnön [käsikirjoittaa Silent Hill f]. Kysyin esimerkiksi: ”Miksi se sijoittuu Japaniin?” ja ”Mikä Silent Hill oikeastaan on?”. Lopulta päädyimme siihen, ettei Silent Hill ole vain paikan nimi, vaan ilmiö. Jälkikäteen ajatellen uskon, että pystyin luomaan tämän pohjalta varsin tyydyttävän perustan tarinalle ja maailmalle, Ryukishi07 muistelee.
Suuri osa Silent Hill -sarjan tapahtumista on jätetty pelaajien tulkinnan varaan. Ryukishi07:n esittelemä teoria esitettiin ensimmäistä kertaa suoraan The Short Message -osassa, jossa eräässä pelin muistiinpanoista maailmaa kuvaillaan ”Silent Hill -ilmiöksi, joka on nimetty vastaavan tapahtuman mukaan samannimisessä yhdysvaltalaisessa kaupungissa”.
Lähde: GamesRadar, Famitsu
Lue myös: Villiin länteen palaavia palkitaan – Red Dead Onlinen pelaajat saavat tammikuussa reilusti bonuksia