Rockstar jatkaa faniensa kiusimista uusilla ruutukaappauksilla Grand Theft Auto V:stä. Tällä kertaa keskiössä näyttäisivät olevan ajoneuvot.

Kuvien avulla saadaan paitsi parempi käsitys pelin ulkonäöstä myös vihjauksia uusista ominaisuuksista. Yksi hahmoista roikkuu esimerkiksi autoja kuljettavan rekan kyydissä.

Rockstar on näyttänyt pelistä viikon aikana yhteensä kymmenen ruutukaappausta. Seuraavaa satsia saadaan odotella hetki, mutta senkin luvataan saapuvan muutaman viikon kuluessa. Siihen saakka voi ihailla esimerkiksi aikaisempia otoksia.

Lähde: Rockstar Games