Olit sitten pitkäkyntinen pc- tai konsolipelaaja voi lähestyvä kesä tuoda tullessaan kiintoisaa steampunk-henkistä pelattavaa. Jo tovin aikaa Steamiin suuntaamassa ollut varkauspeli The Swindle on nimittäin ottanut kurssin kohti PlayStation 4:ää, PlayStation 3:a, Vitaa, Xbox Onea ja Wii U:ta brittikehittäjä Curve Studiosin avustuksen ansiosta.

Indiekehittäjä Dan Marshalin alkujaan suunnittelema The Swindle on sivulta kuvattu ryöstelypeli, jossa pelaajat murtautuvat erilaisiin rakennuksiin tarkoituksenaan näpistää niistä löytyvät rikkaudet ja lähteä sitten livohkaan. Jännitystä varasteluun tuo muun muassa se tosiasia, että kukin pelin kentistä rakentuu satunnaisesti, minkä johdosta jokaisen ryöstettävän rakennuksen pitäisi olla oma uniikki lumihiutaleensa.

Marshalin toimesta The Swindlea on kehitetty aina vuodesta 2011 asti, joskin se on kertaalleen joutunut jo myös peruutetuksi. Peruutus johtui siitä, ettei Marshal keksinyt aluksi kunnollista tapaa hyödyntää peliin luomiaan ideoita. Lopulta kehitys kuitenkin sai jatkua, kun The Swindle sai satunnaiselementtinsä.

YouTube video

Lähde: Curve Studios, Eurogamer