Xbox Onen putki Yhdysvaltain myydyimpänä konsolina katkesi marraskuun myyntitilastoissa.
Microsoftin konsoli piti neljän peräkkäisen kuukauden ajan hallussaan Yhdysvaltain myydyimmän konsolin titteliä NPD Groupin keräämissä kuukausittaisissa myyntiluvuissa. NPD julkaisee viralliset myyntiluvut julkisesti vasta ensi viikolla, mutta Sony on vahvistanut PlayStation 4:n olleen marraskuussa Yhdysvaltain myydyin konsoli.
Sony paljasti aikaisemmin tällä viikolla PS4:n ylittäneen jo 50 miljoonan myydyn konsolin rajan. Lisäksi yhtiö kertoi kiitospäivän jälkeisenä päivänä järjestettävien Black Friday -alennusmyyntien olleen tänä vuonna PlayStationin historian menestyksekkäimmät. PS4-myyntejä auttoi todennäköisesti myös uuden PS4 Pro -konsolimallin julkaisu.
Microsoft ei kommentoinut Xbox Onen myyntilukuja ennakkotiedotteessaan. Yhtiön mukaan Xbox Liven Black Friday -alennusten jälkeisen sunnuntain pelaajamäärät olivat kuitenkin nousseet 40 % edellisvuodesta.
Lähde: VG247