Pelaaja sai audienssin E3-messuilla Sony Computer Entertainment Europen uuden toimitusjohtajan Andrew Housen kanssa. Kysyttäessä PlayStation 3
-videopalvelusta, joka on ollut toiminnassa Yhdysvalloissa viime kesästä lähtien, House totesi, että Euroopalle annettu aikataulu pitää toistaiseksi.

Toisin sanoen, leffalatauspalvelun pitäisi saapua PS3:lle Suomeenkin vielä ennen vuoden loppua, mutta saas nähdä.

Yhdysvaltain PlayStation Video Storesta voi ladata elokuvia ja ostaa tv-sarjojen jaksoja suoraan PS3-konsolilleen.

Kysyin Houselta miksi Euroopassa ei vieläkään ole PlayStation Card -maksukortteja. House ei erityisesti halunnut vastata tähän, sillä hän on ehtinyt olla virassaan vain muutamia kuukausia. Sen verran hän kuitenkin sanoi, että Sony haluaa mahdollisimman monen käyttävän PlayStation Storen palveluja, joten kenties maksukortit saadaan vielä Eurooppaan.