Pokeriteemaisen roguelite-peli Balatron kehittänyt LocalThunk sai tahtonsa läpi ja hän on saanut pelinsä ikärajalle uudelleenarvioinnin.

Aiemmin Balatron ikärajaksi on merkitty PEGI:n mukaan K-18, eli korkein ikäraja. Uudelleenarvioinnin jälkeen PEGI madalsi Balatron ikärajaa ja nyt pelin ikärajaksi on laitettu K-12, eli 12-vuotiaasta ylöspäin.

Balatron kehittänyt LocalThunk kommentoi viime vuonna kylmäävästi PEGI:n antamaa aiempaa ikärajaa kun se vedettiin joidenkin maiden myynnistä pois pelin uhkapelikuvaston vuoksi.

PEGI kommentoi uudelleenarviointiaan seuraavasti:

– Valituslautakunnan päätöksellä Balatron ikärajaa lasketaan PEGI 18:sta PEGI 12:sta. Vaikka peli sisältää pokerikäsien kuvauksia, siinä on kuitenkin fantasiapainotteisia elementtejä.

Balatro on myös vastikään ylittänyt viiden miljoonan myydyn kopion rajan. Puoli vuotta sitten peli oli myynyt vain reilut kaksi miljoonaa. Kuluneen puolen vuoden aikana peli on julkaistu mobiilipelialustoille sekä se on voittanut lukuisia palkintoja The Game Awards -gaalassa.

Lue myös: Yhden kehittäjän luoma Balatro saavutti viiden miljoonan myynnin merkkipaalun

Lue myös: Balatro sai rajuimman mahdollisen ikärajan – kehittäjältä kylmäävä kuitti

YouTube video

Lähde: Eurogamer

Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta.