Pokémon Quest julkaistiin kesäkuun lopulla mobiililaitteille. Nyt pelille on kertynyt Google Playsta ja App Storesta yhteensä 3,5 miljoonaa latausta. Ilmaiseksi ladattava peli kerää tuottonsa mikromaksuilla: tähän mennessä mobiiliversiot ovat käärineet tuohta 3 miljoonan dollarin edestä.
Peli on suosituin Japanissa, jonka alueelta se on saanut 31 prosenttia tuotoistaan. Seuraavaksi eniten peli on tuottanut Yhdysvalloissa ja Etelä-Koreassa. Tilastot on koostettu valtiokohtaisesti, eikä mukana ole EU:ta omana kokonaisuutenaan.
Peli ilmestyi jo aiemmin keväällä Switchille. Se sijoittuu Tumblecuben saarelle, joka tuo mieleen Minecraftin maailman kuutiomaisine ympäristöineen ja Pokemoneineen. Pelissä tutkitaan saarta, treenataan Pokémoneja ja koristellaan omaa tukikohtaa. Pokepallojen heittelyn sijaan uudet Pokémoneja houkutellaan joukkoon kokkailemalla maukkaita ruokia herkullisista raaka-aineista.
Pelisarjan toista mobiiliapplikaatiota Pokémon GO:ta on ladattu jo 800 miljoonaa kertaa.
Lähteet: SensorTower, Variety