Icb bin ein Springfielder. Games Com -pelimessut käynnistyvät Saksassa keskiviikkona. Kyseessä on Euroopan ja samalla maailman suurin yleisölle avoin pelitapahtuma.
Sony, Electronic Arts ja Microsoft ottavat varaslähdön jo tiistaina, jolloin nämä tahot järjestävät oman tilaisuutensa lehdistölle. Uutisia tosin kannattaa lähinnä odottaa Sonylta, sillä EA keskittyy tulevan pelitarjontansa esittelemiseen ja Microsoft tarjoaa lähinnä mahdollisuutta tulevien peliensä pelaamiseen. Yllätyksiä kuitenkin on toivottavasti luvassa.
Sonylta voi odottaa vahvaa PlayStation Move -panostusta ja todennäköisesti Insomniac Gamesin PAX-tilaisuuteen kaavailema pelijulkistus kuullaan Saksassa. Kyseessä on kuitenkin jatko-osa tuttuu sarjaan, eikä uusi peli.
Varsinaisilla messuilla on luvassa lähinnä päivittyneempiä versioita E3:ssa nähdyistä peleistä, kuten Fable 3, LittleBigPlanet 2, Vanquish, Pro Evolution Soccer 2011 ja niin edelleen. Killzone 3:n moninpelin pitäisi olla pelattavissa ja myös Ken Levinen BioShock Infitea pääsemme ihailemaan.
Jännäämme myös kovasti onko Konamin keskiviikkoinen lehdistötilaisuus saman luokan eeppinen katastrofi kuin mitä E3:ssä nähtiin. Muistatko tämän?
Seuraa miehiämme Saksassa!
Pelaajalta ovat paikalla Saksan monta kertaa valloittanut Miika Huttunen ja Eemeli Rekunen. Heidän edesottamuksiaa voit seurata Pelaajan Facebook-ryhmästä(Pelaaja) sekä Twitterista (@pelaaja) pelaajalehti.comin ohella tietenkin.
Kuvat (c) Riku Olkkonen
